Seuraavat vinkit ja ohjeet on kasattu oman kokemuksen ja opittujen taitojen perusteella.

VAATETUS
Oikeanlainen vaatetus on talviretkeilyssä kaiken A ja O. Vaatteiden tulisi suojata kehoa kylmää ja tuulta vastaan, mutta olla myös mukavat päällä, sekä mahdollistaa liikkuminen ilman turhaa hikoilua. Tämä on mahdollista oikeanlaisella kerrospukeutumisella.
Kerrospukeutuminen yksinkertaisesti: Alin kerros siirtää kosteutta eteenpäin, välikerros lämmittää ja uloin kerros suojaa.

Aluskerrasto
Kerrospukeutuminen siis alkaa aluskerrastosta, jonka tehtävä on siirtää kosteutta ja pitää iho kuivana. Talviretkeilyyn sopiva aluskerrasto on joko keinokuituinen tai valmistettu merinovillasta, puuvillaisia kerrastoja on syytä välttää huonojen kosteudensiirto- ja kuivumisominaisuuksien takia.
Keinokuidut siirtävät kosteutta erittäin tehokkaasti ja pitävät ihon kuivana ja mukavan tuntuisena, ne sopivatkin erittäin hyvin talvisiin korkeamman sykkeen harrastuksiin, kuten lumikenkä- ja hiihtoretkiin.
Pidemmässä yhtäjaksoisessa käytössä, kuten talvivaelluksella, keinokuitu ei kuitenkaan ole paras valinta.
Merinovilla on taas valinta pitkille reissulle ja retkille, jossa ollaan myös paljon paikoillaan, esim. valokuvausretket. Merinovillan edut keinokuituun nähden ovat parempi lämmöneristävyys, ja ominaisuus, että se lämmittää myös kosteana. Merino tuntuu mukavalta ihoa vastaan myös ”likaisena”, eikä se rupea haisemaan pitkässäkään reissussa ja on näin ollen ykkösvaihtoehto useamman päivän retkille ja talvivaelluksille.

—Naisena olen huomannut ärsyttäväksi asiaksi merinorintsikat, joiden kuminauha ei ole päällystetty merinolla. Kuminauha tuntuu kylmältä pysähdyttyä, jos se on kostunut hiestä (on varmasti). Rehellisesti sanottuna saatan viettää koko viikon reissun sama merinokerrasto päälläni riisumatta sitä pois kertaakaan. Se kuivuu päälle suhteellisen nopeasti, vaikka olisi hiihtäessä hionnutkin.

Välikerros
Välikerroksen tarkoituksena on pitää retkeilijä lämpöisenä ja säätää lämpöä liikkuessa. Hyviä materiaaleja ovat erilaiset fleecet ja Power-Stretch kankaat. Fleecet ovat mukavan ilmavia ja Power-Stretch taas ihonmyönteinen ja joustava. Näiden kankaiden ongelmia ovat ympäristölle haitalliset mikromuovit ja nykyään onkin markkinoille tullut paljon myös korvaavia ekologisempia vaihtoehtoja, esim. erilaisia villasekoitteita. Myös perinteiset villapaidat toimivat välikerrastona, mutta niiden ongelmana tahtoo olla paino ja liika lämpö, varsinkin liikkuessa. Puuvilla on taas pois suljettu vaihtoehto edellä mainittujen syiden takia.
Vaelluskäytössä olisi hyvä olla mukana kahta eri paksuusluokkaa olevaa välipaitaa, ohut ja paksu. Ohutta käytetään liikkuessa ja taas paksua niin sanotuissa töröttelyhommissa ja leirissä. Oikein kovilla pakkasilla on myös tarpeen edellä mainituista kankaista valmistetut välihousut.

—Torilta saattaa löytää edullisesti kotimaisia kunnon mummopöksyjä! Villaiset shortsit tai polvipituiset pöksyt ovat erittäin hyvä välikerros pakkaspäivinä.

Kuorikerros
Kallein, mutta myös tärkein vaate talviretkeilyssä on hyvä kuoritakki. Takin tarkoitus on pitää tuuli ja kosteus ulkopuolella, mutta siinä on myös oltava hyvä tuuletus, että hikoilusta syntynyt kosteus haihtuu takin sisältä. Kuoritakkia valittaessa on tärkeää, että ei ota itselleen liian ihonmyötäistä mallia; takin sisään on jäätävä vähän tilaa ilmalle kiertää välikerroksen kanssa. Kuorivaatteet valmistetaan pääsääntöisesti erilaisista kalvokankaista, mutta talvella toimii myös hyvin puuvillapolyesteristä valmistetut vahattavat vaatteet. Jälkimmäisten etuna on hyvä hengittävyys.
Talvikuoritakissa tärkeitä ominaisuuksia ovat lisäksi hyvä tuulelta suojaava huppu ja erilaiset tuuletusvetoketjut, myös takaa pidempi helma on eduksi. Verkkovuori takissa kostuu ja jäätyy, joten vuorellinen takki ei ole paras vaihtoehto. Jos retket suuntautuvat avotunturialueille tai muuten todella tuulisille paikoille, on karvareunus hupussa eduksi. Aito turkisreunus ei kostu eikä jäädy, kuten keinokuituisella on tapana. Turkisreunoja löytää aika hyvin kirpputoreilta ja ne on kätevää harsia itse huppuun kiinni. Keväällä turkiksen voi purkaa pois.
Housujen kanssa pätee samat säännöt, kuin takissakin, mutta jos tietää retkeilevänsä paljon ”kovissa” olosuhteissa, niin korkeselkämykselliset henkselilliset housut ovat suositeltavat.

––Tuntureilla ei arvostella ulkonäköä, joten kannattaa miettiä pukeutumista käytännön perusteilla. Kireät housut pakkaskelissä on melkeinpä yhtä paha kuin ei housuja ollenkaan.

Eristyskerros
Edellä mainittujen kerroksien lisäksi talvella retkeillessä ja varsinkin vaeltaessa on tärkeä myös eristyskerros, eli käytännössä taukotakki ja -housut/hame. Hyvä taukotakki on kevyt ja pieneen tilaan pakkautuva untuvatakki, joka on tarpeeksi tilava, että se mahtuu muiden kerrosten päälle. Nykyään suositut niin sanotut kevytuntuvatakit ovat toimivia, ja niitä voi käyttää myös oikein kovilla pakkasilla välikerroksena kuoritakin alla. Talvivaelluskäytössä on silti suositeltavaa käyttää vähän järeämpää tekoa olevia takkeja, ne ovat taatusti lämpimiä. Taukotakki on hyvä laittaa päälle heti pysähtyessä, näin liikkumisen tuottama lämpö ei pääse haihtumaan niin nopeasti kehosta ja hiestä kostunut merinopaita kuivahtaa kehon lämmön voimalla. Takki on hyvä pakata aina vesitiivisti, koska untuvat ovat herkkiä kosteudelle ja kuiva, lämmin takki on hyvä henkivakuutus erämaassa.
Toimivia taukotakkeja valmistetaan myös keinokuituvuorilla, keinokuitu ei ole niin arka kosteudelle ja muutenkin niiden ominaisuudet alkavat saada untuvaa kiinni.
Untuvatuotteita hankkiessasi ota huomioon myös eettisyys ja alkuperän jäljitettävyys, vastuulliset valmistajat hoitavat työnsä puhtaasti, eikä tarvitse sitten tuntea maailman taakkaa niskassaan, kun värjöttelee takin alla erämaassa. Untuvavaatteissa halpa hinta kertoo usein suoraan sen, ettei untuvien alkuperä ole jäljitettävissä.

Taukotakki toimii hyvin tyynynä kangaskassiin sullottuna, sillä saa myös hyvin lisää eristystä vetämällä sen makuupussin jalkaosan päälle kylminä öinä. Naiset palelevat herkimmin yöllä lantionseudulta. Joskus auttaa, kun asettaa untuvatakin lantion alle ja laittaa vetoketjun kiinni osalta matkaa.
Myös alaraajoille on olemassa eristysvaatteita, kuten untuvahousuja ja -hameita. Näitä hameita kehtaa mieskin käyttää ylpeänä. Perinteiset toppahousut ajavat myös saman asian. Toppahousuissa olisi hyvä olla tilaa, joten kannattaa valita mieluummin kokoa isompi kuin juuri sopiva malli.

—Jos hiihtäessä on jalassa merinokerrasto ja kuorihousut, joiden sivuissa on koko matkalla vetoketjut, ei toppahame ole pakkaspäivänä lainkaan liian tukala siinä päällä. Housujen vetskareita voi avata hameen alta, että tuuletus pelaa.

Ääreiset
Pään kautta haihtuu paljon lämpöä, joten kunnon päähine on talvella paikallaan. Talvella retkeillessä on hyvä mukana olla kaksi erilaista pipoa; ohut, nopeasti kuivuvasta materiaalista valmistettu liikkumista varten ja paksumpi esim. paksu villapipo puettavaksi pysähtyessä. Vanha kunnon karvahattu on loistava päähine koviin keleihin ja leirielämään.
Hansikkaissa toimii käytössä hyvin sama systeemi, ohuemmat esim. fleece-sormikkaat liikkumiseen, tauoille ja koviin keleihin lämpimät rukkaset tai lapaset. Parhaat rukkaset ovat sellaiset, joissa vuori on irrotettavissa kuivaamista varten. Usein rukkasissa oleva vuori on aika paksu, joten ne hiostuvat liikkuessa. Jos vuori on vaihdettavissa, voi välillä kuorikerroksen alle laittaa ihan tavalliset lapaset.

Jos osaat neuloa itse, tai sinulla on joku neulova tuttava, kannattaa lapasissa suosia mahdollisimman rasvaista villalankaa, koska se lämmittää paremmin. Jos kädet ovat arat kylmälle, voi alla pitää vielä erikseen ohuita liner-sormikkaita.
Avotuntureilla vaeltaessa on tärkeää, että rukkaset pitävät tuulta ja että niissä on jonkunlaiset karkuremmit, etteivät ne lähde tuulenpuuskan mukana lentoon tippuessaan.
Sukissa ei ole villan voittanutta. Alle kannattaa laittaa ohut merinovilla-liner sukka ja päälle perinteinen villasukka. Tämä yhdistelmä hyvän pohjallisen kanssa takaa lämpimät jalat. Oikein kylmillä keleillä toimii hyvin myös yhdistelmä, jossa on alla lineri, välissä urheilusukka ja päällä villasukka. Useamman sukan yhdistelmä ehkäisee myös tehokkaasti rakkojen syntymistä, kunhan muistaa välillä vaihtaa liner sukat kuiviin. Talvivaelluksella onkin hyvä pitää mukana reilusti varasukkia huonojen kuivausmahdollisuuksien takia. Vaeltaessa voi käyttää myös erillistä höyrysulkusukkaa linerin ja villasukan välissä, näin vain lineri kastuu hiestä ja villasukka ja mono pysyvät sisältä kuivina. Tästä on etua teltassa yöpyessä, kun ei tarvitse aamulla vetää monoa jalkaan, jonka eiliset hiet on saanut jäätymään tönköksi. Muovipussi ajaa saman asian, mutta hörysulkusukka on miellyttävämpi käytössä.
Buff-huivi suojaa kaulaa ja kasvoja viimalta. Herkästi kaulasta palelevalla tuubihuivi ei aina riitä. Villasta neulottu perinteinen kauluri on hyvä vaihtoehto, samoin aitoa silkkiä oleva huivi. Ohuen silkkihuivin saa laitettua kaulaan juuri niin kireälle kuin haluaa.

—Itse käytän pakkaskelillä hiihtäessä suomenlampaanvillasta neulottuja lapasia alla ja pitkävartisia vuorettomia rukkasia päällä. Rukkasissa on kumilenkit ranteiden ympärillä. Tipautan rukkaset roikkumaan ranteista heti, kun huomaan lapasten tuntuvan hikisiltä. Näin nahkarukkanen ei pääse kastumaan läpi, vaan se tuulettuu jo ennen hikoilua.

Jalkineet
Talvivaelluksella on hyvä olla mukana jonkinlaiset leirikengät. Tähän tarkoitukseen on valmistettu erilaisia untuvatossuja ym. Esimerkiksi Kuomat toimivat hyvin tässä tarkoituksessa.
Monoina hiihtovaelluksella käytetään metsäsuksissa huopakumisaappaita, tai nahkaisia vastaavia. Tärkeä ominaisuus näissä on, että huopavuoret olisi irrotettavat, ja näin ollen helpommin kuivattavissa.
Tunturisuksissa käytetään yleensä erillisiä BC-monoja, jotka ovat tavallisten kärkisidemonojen järeämpiä isosisaria. Monojen koon valinnassa pätee samat säännöt kuin vaelluskengissäkin. 1 – 1,5 kokoa omaa jalkaa isommat ovat hyvä valinta. Jos hiihtää paljon kovilla keväthangilla mäkisissä maastoissa, on nilkkaa tukeva monomalli parempi kuin matala. Nilkoista vähän korkeampivartiset BC-monot soveltuvat erinomaisesti myös retkiluisteluun.

—Jos majoittuu autiotuvan lähelle, voi monot viedä tupaan yöksi kuivumaan. Muista aina nostaa pohjalliset pois ja asettaa kengät niin, että kantaosa on kärkeä korkeammalla.

VARUSTEET
Päiväretkellä talvella ei juuri tarvitse erityisvarusteita kesään verrattuna, mutta jos retkellä yövytään tai suunnitelmissa on vaeltaminen talviolosuhteissa, niin varusteilta vaaditaan vähän enemmän.

Kulkuvälineet
Suosituimmissa retkikohteissa kulkee monesti hyvin tallaantunut polku myös talvella, joten retkeilemään pääsee myös ilman erillisiä liikkumisvälineitä. Mutta jos haluaa kulkea omia polkujaan tai retkeillä vähän rauhallisemmissa kohteissa, on talviliikkumisvälineet tarpeen.
Suomalaisittain perinteinen talvikulkuneuvo on suksi. Retkeilyssä käytetyt sukset voi jakaa kahteen kategoriaan, metsäsuksiin ja tunturisuksiin.
Metsäsukset ovat malliltaan pitkät ja leveät ja ne soveltuvat erinomaisesti pehmeässä ja upottavassa lumessa hiihtämiseen. Suksien pituus vaihtelee kahdesta metristä jopa kolmeen asti ja leveyttä näillä on yleensä 7-10 cm. Laaja pohjapinta-ala takaa hyvän kantavuuden pehmeässäkin lumessa. Haittapuoli pituudessa on kömpelö ohjattavuus peitteisessä maastossa, sekä huonot laskuominaisuudet. Monoina metsäsuksissa käytetään yleensä huopavuorisaapasta perinteisessä eräsiteessä. Nykyään markkinoilla on myös paljon siteitä, joissa voi käyttää myös tavallista vaellus- tai talvikenkää.

Tunturisukset, tai BC (Back country) -sukset ovat jostain laskettelu- ja latusuksen välimaastosta. Suksi on monesti aavistuksen latusuksea leveämpi ja profiililtaan hieman tiimalasimainen. Profiili voi olla esim. 65-55-60, tarkoittaen, että kärki on 6.5cm leveä, keskiosa 5.5cm ja takaosa 6cm. Jotkut tunturisuksimallit sopivat myös latu-uraan. Pituutta suksilla on kahden metrin molemmin puolin, sukset on myös useasti varustettu teräskanteilla. Ihanteellisin tunturisuksen pituus on noin 15 cm pidempi kuin hiihtäjä itse. Tunturisukset sopivat parhaiten keväthangille ja avotunturiolosuhteisiin, suksissa on myös erinomaiset laskuominaisuudet. Teräskantteja on olemassa eri vaihtoehtoja. Koko suksen matkalla olevat teräskantit ovat hyvät, jos liikut paljon kovilla tunturihangilla ja tykkäät laskea mäkeä. Kokokanttien ansiosta sukset pureutuvat paremmin kovaan hangenpintaan ylämäissä ja auratessa. Koiran kanssa hiihtäville ei suositella kokokantteja. Joitakin tunturisuksia on saatavilla myös täysin ilman kantteja. Puolikanteillakin pärjää, jos aikomuksena ei ole lasketella pitkin tunturinrinteitä. Tunturisuksissa käytetään yleisesti jämäkkää kärkisidettä (BC-side) ja monoina näihin sopivia BC-monoja.
Molempia suksimalleja on sekä voideltavalla, että pitopohjalla varustettuina. Lisäksi tunturisuksien kanssa käytetään monesti nousukarvoja, jotka takaavat pidon varsinkin ahkiota vedettäessä. Myös nousukarvoja on tarjolla erilaisia ja eri pituisia. Jos hiihtäjä on kevyt ja perässä on painava ahkio, koko suksen mittaiset karvat auttavat parhaiten. Puolikarvoilla taas pärjää normaalikokoinen hiihtäjä. Myös rinkka tai reppu selässä auttaa suksien pitoon. Vaikka suksissa olisikin pitopohja, voi niihin laittaa nousukarvat.

Edellä mainittujen lisäksi on olemassa myös liukulumikengät (sanotaan myös karvapohjasuksiksi). Nämä sijoittuvat johonkin suksien ja lumikenkien välimaastoon. Liukulumikengät ovat muodoltaan lyhyet (120-160 cm) ja leveät (10+cm) sukset, ja ne on monesti varustettu kiinteillä nousukarvoilla. Liukulumikengissä on kohtalaiset kanto-ominaisuudet ja ne sopivat hyvin peitteisempiin maasto-olosuhteisiin. Teräshangille ja kovalle alustalle nämä ei kuitenkaan ole ihanteelliset, koska leveä suksi lähtee helposti liukumaan sivusuunnassa.
Retkisauvoissa on oltava suuret lumisommat, sekä rannelenkit, joihin mahtuu myös rukkanen. Oikea sauvan pituus löytyy jostain kainalon ja hartian välimaastosta.

—Ei ole olemassa yhtä suksimallia, joka olisi ihanteellinen kaikkiin olosuhteisiin. Jos haluat hyvää kantavuutta, kärsii muut ominaisuudet ja jos haluat hyvät hiihto- ja laskuominaisuudet, ei samoihin suksiin saa kantavuutta. Mieti siis suksia hommatessasi missä ja miten tulet eniten suksia käyttämään.

VARUSTEIDEN KULJETTAMINEN
Rinkka vai ahkio? Ikuisuuskysymys talvivaeltajien keskuudessa, johon jokaisella on oma mielipide. Totuus kuitenkin on, että kummatkin ovat käyttökelpoisia, ja molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa.

Rinkka
Talviretkillä pärjää melko hyvin samalla rinkalla, kun kesäreissullakin, joten rinkka on näin ollen ahkioon verrattuna monikäyttöisempi. Jos on kuitenkin hommaamassa rinkkaa pelkästään talvikäyttöön, kannattaa
hankintavaiheessa kiinnittää huomiota muutamaan seikkaan. Talvella käytettävät varusteet vievät enemmän tilaa kuin vastaavat kesävälineet, samoin päällä on talvella enemmän vaatetusta. Näin ollen kannattaa hommata tilavampi rinkka talvikäyttöön. Jos kesällä pärjää viikon reissun 65 litraisella, niin talvikäyttöisen tilavuus olisi hyvä olla 85 litraa. Samoin säädöt kannattaa testata talvivarusteet päällä. Talvirinkassa olisi hyvä olla myös lumilukolliset taskut. Rinkka soveltuu hyvin muutaman yön reissuista aina viikon talvivaellukseen, mutta jos suunnittelee pidempiä reissuja, niin ahkio on mielekkäämpi vaihtoehto.

Rinkan hyvät puolet talvivaelluksella:
+monikäyttöisyys
+ketteryys peitteisessä maastossa
+pito hiihtäessä
+kuljetus julkisilla
+varastointi

Rinkan huonot puolet talvella:

-selkä hiessä

-kapasiteetti (max. 1/3 omasta painosta)

-tauoilla riisuminen ja pukeminen

Ahkio
Jos suunnittelee pidempiä talviretkiä tai vaelluksia ja tarkoitus on yöpyä etupäässä teltassa, on ahkio paras vaihtoehto varusteiden kuljetukseen. Tavalliset ahkiot ovat noin 140cm pitkiä ja 45cm leveitä lasikuidusta valmistettuja pulkkia, tilavuutta näissä on n. 200 l. Toki ahkioita löytyy myös muista materiaaleista valmistettuja ja eri kokoisia eri käyttötarkoituksia varten. Ahkio tarvitsee myös aisat, joita löytyy niin ristikkäis-, kuin h-mallisia. Ristikkäisaisat ohjaavat paremmin ahkiota ja sopivat hyvin metsäiseen maastoon, kun taas h-aisat pitävät ahkion vakaana ja toimivat hyvin avotuntureilla ja viistoissa rinteissä. Molemmilla aisamalleilla pärjää kyllä kummassakin maastotyypissä. Lisäksi ahkiota voi myös vetää naruvedolla, mutta se on mielekästä oikeastaan vain tasaisella maalla. Alamäessä ahkio liukuu hiihtäjän edelle ja metsämaastossa ei ohjattavuutta ole lainkaan. Aisat kiinnitetään erillisiin vetovaljaisiin.
Ahkiota käyttäessä on hyvä varustaa sukset nousukarvoilla pidon varmistamiseksi.

Ahkion hyvät puolet:
+kapasiteetti (Max. ½ omasta painosta)
+pakattavuus
+tauoilla riisuminen ja pukeminen

Ahkion huonot puolet:

-varastointi

-kuljetus julkisilla

-pito hiihtäessä

MAJOITTUMINEN TALVELLA
Yöpyminen ulkona talvella voi kuulostaa äkkiseltään hyvin vastenmieliseltä ajatukselta, mutta kun ottaa muutaman asian huomioon, se on loppujen lopuksi suhteellisen mukavaa ja kokeilemisen arvoista.

Teltta
Talviteltoista puhutaan niin sanottuina neljän vuodenajan teltoista, näissä on otettu materiaaleissa ja rakenteessa huomioon talviset olosuhteet. Neljän vuodenajan telttoja löytyy sekä kupoli- (geodeetti), että tunnelimallisina. Suurin ero telttamalleissa on rakenteessa, kupoliteltat on monesti kahdesta osasta koottavia (sisä- ja ulkokangas erikseen) itsestään seisovia malleja, joissa on pienet eteistilat (absidi). Tunneliteltta on tunnelin mallinen maahan kiilattava ja suurella absidilla varustettu kaksikerrosteltta. Talvitelttojen tärkeimmät ominaisuudet ovat hyvä ilmanvaihto ja tuulenkestävyys. Kaksikerrosrakenne leikkaa pakkasasteita. Kokemuksen mukaan 3-hengen tunneliteltan sisälämpötila kahdella asukkaalla, kun ulkona on -20 pakkasastetta, on n. -15 astetta sisällä. Kupoliteltat soveltuvat hyvin talvikäyttöön metsäisessä maastossa, josta löytyy hyvin tuulensuojaa leiripaikalle. Tunneliteltta taas on ylivoimaisen
tuulenkestävyyden takia valinta puuttomille alueille. Ankariin olosuhteisiin suunnatessa on tuplakaarien laittaminen suositeltavaa. Telttaa valitessa on hyvä muistaa varsinkin talviteltan osalta, että 3 hengen malli on käytännössä sopiva kahdelle ja 4-hengen malli kolmelle.

Telttailu talvella
Leiripaikan valinnassa kannattaa ottaa huomioon tuulensuojan lisäksi mahdollisuus saada sulaa vettä, talvellakin monet purot ja joet pysyvät sulana ja helpottavat näin toimia. Lisäksi kannattaa kovilla pakkasilla huomioida maaston muotoja. Esim. järven tasassa voi pakkasta olla parikin astetta enemmän, kuin vain muutama metri korkeammalla.
Teltan pystytys aloitetaan tamppaamalla telttapaikan pohja tasaiseksi ja tiiviiksi. Pehmeällä lumella tamppaamisen jälkeen on hyvä odottaa tovi, että alusta kovenee. Teltta pystytetään tampatulle alueelle, kiiloina talvella käytetään suksia ja sauvoja, sekä erillisiä lumikiiloja. Kun käyttää kiiloina hiihtovälineitä on tärkeää huomioida pari asiaa: sauvat laitetaan hankeen aina kahva edellä, näin jäätyessä sommat eivät repeydy irti, kun sauva nostetaan hangesta pois. Jos suksissa on teräskantit, laitetaan ne aina kantit telttaan päin. Näin kantit eivät hankaa tuulessa teltan kiilalenkkejä rikki. Kiiloina voi käyttää myös luonnosta löytyviä oksia yms. Hyviä lumikiiloja voi myös itse valmistaa ohuesta vesivanerista sahaamalla n. 35 cm pitkiä ja 6 cm leveitä vaarnoja tai sahaamalla aurausviittoja kolmeen osaan.

Kun teltta on pystyssä, tiivistetään liepeen ja hangen väli lumella ympäri telttaa ja kiristetään myrskynarut. Lisää tilaa ja mukavuutta tuo, kun kaivaa absidiin kuopan. Avotunturiolosuhteissa tuulisilla keleillä voi teltan eteen rakentaa lumesta myös erillisen, avoimen V:n muotoisen tuulensuojamuurin. Muuri tulee sijaita n. 2 metrin päässä teltasta tuulensuunnan päädyssä.
Teltan ilmanvaihtoon on syytä kiinnittää huomiota talvella. Teltan tuuletusaukot on hyvä pitää mahdollisimman avoimena ja sisäteltan ovia raollaan, näin nukkujista syntyvä kosteus pääsee haihtumaan, eikä jäädy sisäteltan pinnalle niin pahasti.

Makuupussi
Kuten telttoja, myös makuupusseja on saatavilla eri vuodenajoille. Makuupussit jaotellaan yleensä kolmen vuodenajan (kevät, kesä, syksy) pusseihin ja talvipusseihin, lisäksi on vielä sekalainen joukko kesäpusseja ja niin sanottuja ”festaripusseja”. Makuupussi ei itsessään tuota lämpöä, vaan eristää, eli pitää
yllä nukkujan tuottamaa lämpöä. Makuupusseja on sekä untuva, että keinokuituisella täytteellä, untuvan hyvä puoli on eristävyys painoon nähden ja pakkautuminen pieneen tilaan. Huonot puolet taas hinta ja kosteusherkkyys. Keinokuitutäyte ei ole niin arka kosteudelle ja hintakin on monesti puolet vähemmän, kun untuvalla, mutta saman eristysarvon omaava pussi voi painaa ja viedä puolet enemmän tilaa. Makuupussien eristysarvot määritellään standardin (EN13537) mukaan: max: Ylin lämpötila missä perusmies nukkuu mukavasti hikoilematta comf: (mukavuuslämpö, naiset) Alin lämpötila, missä perusnainen nukkuu mukavasti lim: (mukavuuslämpö, miehet) Alin lämpötila, missä perusmies nukkuu mukavasti ext: (extreme) Alin lämpötila, missä selviytyy hengissä yön ilman hypotermiaa
Testaamisessa käytettävä perusmies on käytännössä 80 kg miestä vastaava nukke antureilla varustettuna, ja nainen 60 kg vastaava. Arvot ovat kohtalaisen paikkaansa pitäviä.
Jotkut valmistajat markkinoivat pussejaan mahdollisimman kovalla extreme-arvolla, tämä on todella vastuutonta ja tälläiset merkit kannattaa kiertää kaukaa. Extreme-arvolla ei ole mitään tekemistä nukkumisen kanssa.
Talvimakuupusseissa comfort arvot ovat yleensä: naiset -10 – -20C, miehet -20 - -30C ja Extreme -35-45C ja kolmen vuodenajan: naiset +-0-5C, miehet -5-10C ja extreme -20-50C väliltä.

Hyvä talvimakuupussi on varsin hintava hankinta ja sen käyttöaikaikkuna on varsin lyhyt, joten jos talviyöpymiset jäävät muutamiin vuoden aikana, kannattaa sen hankinnan järkevyyttä miettiä. Suositeltava ratkaisu on hankkia laadukas itselleen sopiva untuvatäytteinen kolmen vuodenajan pussi, jota voi käyttää ympärivuotisesti ja sen lisäksi edullisempi keinokuitutäytteinen pussi sen verran tilavana, että se mahtuu untuvaisen päälle. Tälläisellä yhdistelmällä nukkuu mukavasti kovillakin (kokemusta -30`C) pakkasilla. Yhdistelmässä on myös se etu, että yön aikana syntynyt kosteus siirtyy päällimmäisenä toimivan pussin pintaan ja suojaa näin ollen untuvapussia kosteudelta.

—Viikon vaelluksen aikana yöpakkaset voivat vaihdella rajusti. Todella järeä pakkaspussi voi tuntua tukalalta nollakelissä! Kahden pussin taktiikalla lämpöä pystyy säätelemään helpommin. Lämpöisinä öinä voi kuitupussin jättää itsensä alle kokonaan auki, jolloin aamuyöllä vilun hiipiessä on helppo vain vetää vetskarit kiinni.

Makuualusta
Makuualustan tärkein tehtävä on eristää nukkuja maasta, maan ollessa jäässä alustalla onki tärkeä osa nukkumisen mukavuuden kannalta. Makuualustoja on olemassa kolmea eri tyyppiä, solumuovisia, itsestään täyttyviä ja ilmatäytteisiä. Alustoja valmistetaan erikseen talvi- ja kesäkäyttöön, tämä onkin tarpeen huomioida hankkiessa varsinkin ilmatäytteisiä alustoja. Talvikäytössä yksi alusta ei riitä tuomaan tarvittavaa eristystä, niinpä niitä kannattaa yhdistellä. Kaksi päällekkäistä solumuovialustaa, tai solumuovialusta, jonka päällä on ilmatäytteinen alusta, ovat toimivia ratkaisuja. Mukava vaihtoehto teltassa on koko telttapohjan kokoinen n. sentin paksuinen solumuovipala (routamatto), jonka päälle jokainen levittää vielä oman alustansa. Jos ilmatäytteinen alusta on eristävyysarvoiltaan tarkoitettu kesäkäyttöön, usein tuntuu lämpimämmältä nukkua, kun solumuovin laittaakin ilmatäytteisen päälle. Ilmatäytteisiä alustoja ei kannata puhaltaa täyteen, sillä erityisesti talvella hengitysilman mukana tuleva kosteus jäätyy ja alusta voi tuntua jääpalikalta kehon alla.

—Myös porontalja on erittäin mukava vaihtoehto makuualustan päällä tuomassa lisälämpöä. Vältä ostamasta niinsanottuja turistitaljoja, sillä niistä irtoaa tuhottomasti karvaa.

Nukkuminen
Yöpymisen valmistelu kannattaa aloittaa heti, kun on saanut teltan pystytettyä, laittamalla makuualustat paikoilleen ja levittämällä makuupussi kuohkeutumaan. Makuupussiin asusteeksi riittää talvella yleensä kerrasto, mutta oikein kylmillä keleillä voi olla tarpeen pukea päälle vielä välikerros. Vaelluksella yöpymistä varten on hyvä pitää mukana villasukkaparia, joka on pyhitetty pelkästään nukkumista varten ja on näin ollen aina varmasti kuivana. Käsiin voi pukea hanskat ja pipon pitää päässä. Kypärämyssy tai hupullinen paita on kätevä kylminä öinä. Pukeutumisessa kuitenkin kannattaa olla tarkkana, ettei hikoile yöllä ja aiheuta näin turhaa kosteutta makuupussiin ja telttaan. Lisälämpöä saa kun vetää taukotakin makuupussin päälle jalkopäähän tai lanteille. Varmasti vesitiivis juomapullo toimii mukavana lämmittimenä makuupussin sisällä, kun sen täyttää illalla kuumalla nesteellä ja sujauttaa vaikka villasukassa pussin jalkopäähän. Näin juomavesi pysyy myös sulana yön ajan.
Koska makuupussi ei tuota lämpöä, vaan pitää sitä yllä, ei nukkumaan kannata mennä kylmiltään. Muutama jumppaliike ennen pussiin ryömimistä saa kehon lämpöiseksi. Märkiä varusteita ei kannata ottaa makuupussiin kuivumaan muuten kuin pakon edessä, koska niistä haihtuva kosteus siirtyy pussin eristeeseen. Teltassa nukkuessa illan aikana jo kuivaksi saadut sukat ja muut vaatteet kannattaa sulloa pussiin, näin ne ovat kuivia myös aamulla. Myös elektroniikka on hyvä ottaa yöksi kainaloon.
Nykyään melkein kaikista makuupusseista löytyy lämpökaulus, joka on hyvä kiristää. Vielä hupun suuaukko pienelle supulle, hengitysilman kosteuden poistumiselle pitää jättää kuitenkin vähän tilaa. Nyt voi aloittaa nukkumisen, jos muisti käydä vessassa.

Talvella on tärkeä muistaa aamulla laittaa makuupussit tuulettumaan, avotuntureilla ollessasi muista aina ankkuroida pussi kiinni johonkin, että se ei lähde tuulen mukaan.
Talviyöpymistä kannattaa harjoitella ensin turvallisissa olosuhteissa, esim. omalla pihalla, parvekkeella tai lähilaavulla, josta on aina mahdollisuus palata lämpimään tarpeen vaatiessa. Alussa kaikki talvikelit tuntuvat liian kylmiltä nukkumiseen, mutta tottuessa kynnys ja kylmänsietokyky kasvaa.

Hätämajoittautuminen
Moni suunnittelee talvivaellusreitin niin, että yöpyminen tapahtuu aina autiotuvassa. Liian monella näin tekevistä ei ole mukana suunnitelma B:tä tilanteeseen, että jotain sattuu; tupa ei löydykään, keli muuttuu äkkiseltään, loukkaa itsensä tai voimat loppuvat. Yksinkertaisin tapa on pitää aina telttaa mukana, vaikka tarkoitus tuvissa olisikin nukkua. Vähintään mukana pitäisi olla edes jonkinlainen pressu tai tarppi, josta saa suojan rakennettua. Hätävarateltaksi riittää tällaisilla reissuilla mikä tahansa teltta, ei siis tarvitse välttämättä sijoittaa kalliiseen talvitelttaan. Autiotuvat voivat erityisesti suosituilla reiteillä sesonkiaikaan olla täysiä, joten kannattaa käyttää varaustupia hyväkseen, jos haluaa välttämättä viettää yönsä tuvan lämmössä. Varaustupayöt maksetaan ja varataan luontokeskuksista.

Avotuntureilla liikuttaessa mukana pitää aina olla lapio, teltan rikkoutuessa käyttökelvottomaksi ainoa tapa suojautua on kaivaminen. Yksinkertainen lumikuoppa syntyy kaivamalla n. 80 cm syvä neliskanttinen kuoppa, jossa leveyttä varataan n. 80 cm per nukkuja, pituutta kuopalla tulee olla reilu kaksi metriä. Kaivettu lumi siirretään kuopan reunoille tuomaan tilaan lisää korkeutta. Suksista, sauvoista, rikkoutuneen teltan kaarista ym. rakennetaan kattoristikko, jonka päälle levitetään rikkoutuneen teltan kangas, tai jos mukana on tarppi, sen pysyvyys paikallaan varmistetaan lumella. Lumimajoitteen voi myös kaivaa suoraan rinteeseen luolaksi, mutta sopivan paikan löytäminen on vaikeaa. Luolan kaivaminen on myös aikaa vievää ja raskasta, sekä kastelee kaivajat usein läpimäriksi. Lumikammit ja iglut ovat taas enemmänkin ”elämystuotteita”, joissa on mukava nukkua, mutta ne ovat työläitä rakentaa ja eivät näin ollen sovi hätämajoitteeksi oikeassa tilanteessa. Esimerkiksi lumikammin rakentaminen tasaiselle alustalle voi kestää useita tunteja, iglun tekeminen taas vaatii tietynlaista lunta ja osaavan ihmisen.

Metsämaastossa voi myös yrittää etsiä tiheää kuusenhelmaa, niin sanottua kuusenpersettä, johon voi kaivautua suojaan.
Hätämajoitteiden rakentamista ja niissä yöpymistä on hyvä harjoitella turvallisissa olosuhteissa, näin saa itselleen valmiudet toimia oikeassa tilanteessa.

RUOKAILU
Talviaikaan ei kaloreita tarvitse laskea, niitä tahtoo kyllä kulua enemmän, kun syömällä pystyy takaisin saamaan.

Retkikeittimet
Retkikeittimet voi jakaa neljään eri malliin: spriikeittimet, kaasukeittimet, risukeittimet ja bensakeittimet.
Kaikkia näitä voi käyttää myös talvella, mutta kylmä keli tuo keittimiin omat haasteensa.
Vaellusolosuhteissa voi olla, että kaikki käytettävä vesi on sulatettava lumesta. Vaeltajalla vettä voi kulua talvella vuorokauden aikana kaikkiaan jopa 7 litraa.
Spriikeitin (esim. tavallinen Trangia) toimii kyllä kovallakin pakkasella, mutta on hidas. Tätä voi yrittää parantaa erillisellä esilämmittimellä, tai polttamalla tuikkua polttimen alla.
Risukeitin ei välitä ilman lämmöstä, mutta polttoaineen saanti voi olla talvella haastavaa, varsinkin jos ollaan olosuhteissa missä kaikki vesi on sulatettava lumesta.
Kaasukeittimien kaasut eivät tahdo toimia kylmällä, tähän voi vaikuttaa lämmittämällä kaasupulloa taukotakin sisällä tai pitämällä pulloa lämpimässä vedessa keittämisen ajan (kun sitä ensin on saanut lämmitettyä). On olemassa erillisiä talvikaasuja, mutta näiden huonot käyttökokemukset kovilla pakkasilla eivät ole rohkaisevia. Kymmenen pakkasastetta on vielä ihan ok, mutta useamman vuorokauden reissuilla kaasua joutuu kyllä lämmittämään erityisesti ennen aamukahvia. Kannattaa siis testata talvikaasua erilaisissa olosuhteissa ennen reissua, ettei vastaan tule ikäviä yllätyksiä.
Bensakeitin on tehokas ja nopea kelistä riippumatta. Polttoaineena käytetään puhdistettua pienkonebensiiniä, joka paineistetaan keittimen omassa polttoainepullossa olevalla pumpulla. Huonoja puolia keittimessä ovat harjoittelua vaativa käyttö ja huoltotarve, sekä kova käyttöääni. Keitin ei myöskään ole paras vaihtoehto kesäkäytössä.
Bensakeittimellä pystyy myös lämmittämään telttaa käyttämällä sitä tarkoitukseen varttavaisten tehdyssä metallilaatikossa (keitinlaatikko). Tällöin pitää olla täysin varma mitä on tekemässä ja tuntea laite ja mahdolliset riskit täysin.
Jos on hommaamassa keitintä varttavaisten talvikäyttöön, kannattaa hankkia bensakeitin ja opetella sen käyttö kunnolla. Jos talviretkeily on satunnaista, pärjää sillä minkä jo omistaa tai kannattaa miettiä onko keittimellä enemmän käyttöä kesällä kuin talvella. Monia malleja saa myös niin sanottuina monipolttoainekeittiminä, joita voi käyttää suuttimia vaihtamalla sekä kaasulla että bensalla.

Kattilat eivät eroa kesällä käytettävistä, mutta jos tarvittava vesi on sulatettava lumesta, on hyvä mukana olla tätä varten oma kattila helpottamaan operaatiota. Tämän tilavuus on hyvä olla melko suuri, n. 2.5–4 litraa. Myös iso suuaukkoinen kahvipannu on hyvä ja turvallinen vaihtoehto lumensulatusastiaksi. Tällöin veden kaataminen termospulloihin on helppoa ja välttyy riskiltä, jossa kiehuvaa vettä läikkyy joko ihmisen tai varusteiden päälle.
Bensakeittimellä lunta sulattaessa on kattilassa aina oltava tilkka ”siemenvettä”, tehokas keitin voi muuten polttaa lumen pohjaan ja pilata kattilan.

Ruoka
Vaelluksella päivän ahkiota perässä vetäen voi kuluttaa jopa 5000 kcal/vrk, joten vaelluksella ruokaan on kiinnitettävä huomiota.
Hyvä vaellusruoka on painoltaan kevyttä, mutta energiapitoista. Jaksamisen kannalta suositeltava ravintoainejakauma sisältää: peruspolttoaineena hiilihydraatteja (n. 400 kcal/ 100 g) 40–60 %, lihasten palautumisen kannalta tärkeitä proteiineja (n.400kcal/100g) 10-20% ja rasvaa (n. 900kcal/100g) energiaa lisäämään 20-40%. Hyviä hiilihydraatteja vaelluksella ovat pikariisit ja makaronit, nuudelit ja couscous. Proteiinin lähteinä toimii hyvin kuivatut lihat, erilaiset soijaproteiinit ja pavut. Helpolla pääsee myös talvella valmistuotteiden kanssa, esim. nakit ja lihapullat. Rasvana voi ja öljy, joita lisätään ruokiin reilusti.
Vaellusruualla tärkeä ominaisuus on myös nopea valmistus polttoaineen säästämisen takia. Ateriat koostuvat yleensä kuivaraaka-aineista, joihin lisätään voita tai öljyä kalorimäärän nostamiseksi, jotkut lisäävät voita myös kahviin. Ruokarytmi vaelluksella on yleensä seuraavanlainen: aamupala, lounas ja päivällinen. Lisäksi pitkin päivää on hyvä olla jotain naposteltavaa.

Aamupala
Pikapuurot, myslit ja valmiskiisselit ovat helppoja vaellusolosuhteissa. Puuroja voi höystää siemenillä ja voisilmä lisää aamiaiseen energiaa. Jos tykkää syödä leipää, on ne hyvä valmistaa jo ennen vaellusta ja pakata yksittäin minigrippeihin. Nukkumaan mennessä leipä otetaan makuupussiin mukaan, niin se ei ole aamulla jäässä.
Lounas
Lounas nautitaan yleensä vaeltamisen lomassa, joten on hyvä suosia helppoutta, ettei tarvitse lounastauolla kaivella keittimiä ja kattiloita esiin. Lounaaksi onkin hyvä nauttia valmis ”lisää vain vesi” retkiateria. Veden kun keittää aamulla valmiiksi termospulloon, on ateriointi helppoa. Hyvä tapa on myös käyttää ruokatermosta lounaan valmistukseen. Aamulla lisää termariin pata-ainespussin, proteiinia ja tarvittavan määrän vettä, niin ruoka on valmista n.2- 3 h päästä.

Päivällinen
Pitkän vaelluspäivä jälkeen, kun on saatu leiri pystyyn, on päivällisellä yleensä jo kiire. Tällöin toimii hyvin nopeasti valmistettavat pasta-ateriat ja muusijauhe + proteiini. Toisaalta talvella päivällisellä pystyy syömään oikeastaan mitä tahansa raaka-aineiden säilymisen takia. Voi paistaa, vaikka pihvit tai tehdä täytettyjä lettuja. Kaikki on oikeastaan vaan viitseliäisyydestä kiinni. Yksi hyvä tapa on tehdä jo kotona valmiiksi esimerkiksi jauhelihakastiketta, jonka pakastaa minigrip-pussissa, vaelluksella ei tarvitse kuin sulattaa ja lämmittää ruoka ja valmistaa lisukkeet.

Naposteltavat
Pähkinät, kuivahedelmät ja proteiinipatukat ovat toimivia välipaloja vaelluksella, näitä onkin hyvä nauttia pitkin päivää liikkumisen ohessa. Ei pidä myöskään unohtaa herkkuja, suklaa ja keksit ym.
Ruuat ja raaka-aineet on hyvä pakata valmiiksi annoksiksi minigrip-pusseihin.

Nesteytys
Janontunne ei tunnu talvella niin selvästi, kun kesällä, keho kumminkin haihduttaa nestettä samalla tavalla myös kylmällä ja juominen on näin ollen tärkeää muistaa. Vaelluksella eteneminen on hyvä rytmittää esim.
50min. liikkumista, 10min. tauko. Tauon aikana aina juomista ja pientä naposteltavaa, näin tulee huolehtineeksi myös siitä, että kehossa on tarvittava määrä nestettä ja energiaa.
Itselläni talvella vaeltaessa on mukana aina litran juomapullo ja kaksi litran termospulloa. Ensin päivän aikana tyhjentyy juomapullo, jota täytän termarista. Termareista käytän vielä lounaaseen tarvittavan veden. Tämä kolme litraa riittää päivän ajaksi. Lisäksi päivän nesteytykseen kuuluu aamulla ja illalla nautittu vesi. Jos päivän aikana tuntuu siltä, että vesi ei riitä, voi sitä tehdä lisää täyttämällä juomapullon lumella ja kaataa termarista kuumaa vettä päälle. Päivän aikana kannattaa myös mahdollisesti täydentää vesivarastoja sulapaikoista, virtaava vesi on pääsääntöisesti juomakelpoista, mutta jos olet epävarma asiasta kannatta se keittää.
Lumesta sulatettu vesi puuttomalla alueella ei sisällä mineraaleja, ja vastaa näin ollen tislattua vettä. Joillekin tämä aiheuttaa imeytymisongelmia, ja näin ollen veteen on hyvä sekoittaa jotain esim. suolaa, urheilujuomajauhetta tai mehutiivistettä. Juotavaksi voi valmistaa myös teetä tai kaakaota.
Veden tarve talvivaelluksella ruokailut ja juomiset huomioituna henkilöä kohden on n.5–7 litraa/vrk.

Suunnistaminen talvella
Talvinen suunnistus poikkeaa melkoisesti kesäisestä, karttaan merkattu kesäreitti voi suksilla liikkuessa olla tuskien taival ja reittivalintoihin kannattaa muutenkin kiinnittää huomiota. Kesällä järvet ja suot pakottavat kiertämään, mutta talvella ne tarjoavat mukavan ja tasaisen hiihtoalustan. Monesti avoimilta alueilta löytyy myös kantavampaa, tuulen pakkaamaa hankea. Talvella kartassa lyhin reitti ei välttämättä ole paras, kannattaa mieluummin katsella tasaisia ja mahdollisimman avoimia maastoja etenemistä helpottamaan ja vältellä jyrkkiä ja risukkoisia alueita. Kosket ja kahluupaikat eivät houkuta talvella ylitykseen, vaan kartasta on etsittävä suvantopaikka (joen leveämpi kohta kartassa) josta vesistö kannattaa ylittää.
Kesällä tuntureilla järvet ja lammet toimivat hyvinä suuntamerkkeinä, mutta kun lunta on paljon, ei näitä välttämättä erota maastosta ollenkaan. Samoin kesävaellusreittien opasteet voivat olla täysin lumen piilottamat. Täytyy myös muistaa, että tuttukin paikka voi näyttää ihan erilaiselta talvella. Etäisyyksiä on hankala hahmottaa, kun kaikki on valkoista.
Sankka lumisade metsämaastossa hankaloittaa näkyvyyttä ja tekee suunnistuksesta haastavaa. Tuntureilla saattaa tulla vastaan niin sanottu murkukeli (white out), joka vie näkyvyyden kokonaan. Tällöin toisen vaeltajan selkä voi olla ainoa asia mitä näkee, kuin ympärillä on pelkkää valkoista.

Suunnistusvälineet
Kartta ja kompassi tulee olla aina mukana luonnossa liikkuessa, oli sitten kesä tai talvi. Monesti puhutaan, että vaeltaessa ykkösvaihtoehto on kartta ja kompassi ja GPS-laite on mukana varmuuden vuoksi. Talvella tämän voisi kääntää toisinpäin. Gepsillä suunistetaan ja kartasta tutkitaan reittejä. Jotkut tahot neuvovatkin nykyään, että ensisijainen suunnistuslaite on GPS, sekundäärinen on vara-GPS, ja sitten vasta kartta ja kompassi.

GPS:llä pystyy suunnistamaan ja etenemään myös white out – kelissä, kun maaston muotoja ei erota, eikä silmä tunnista onko edessä ylä- vai alamäki.
GPS-laitteeseen voi suunnitella reitit valmiiksi ja merkata siihen vaelluksen etenemisen kannalta tärkeitä kohteita, kuten: autiotuvat, tulipaikat ja pelastautumispisteet. GPS syö pakkasella paljon virtaa, joten vara-akkuja /-pattereita on syytä olla mukana tarpeeksi.

Turvallisuus
Talvinen luonto on kaunis ja rauhallinen paikka, mutta vastapainoksi talvella on myös kylmää ja pimeää, joten pienistäkin vastoinkäymisistä voi koitua suuria hankaluuksia.
Vaellukselle päivämatkoja suunniteltaessa on syytä ottaa huomioon muutamia seikkoja. Hyvällä kelillä ja kantohangilla suunniteltu päiväetappi voi mennä kahdessa tunnissa. Sama reitti upottavassa hangessa voi viedä koko valoisan ajan, tämän takia talvella päivämatkoja kannattaa suunnitella mieluummin vähän alakanttiin. Lisäksi reitiltä kannattaa myös katsoa vaihtoehtoisia yöpaikkoja ja mahdollisuuksia lyhentää vaellusta kesken kaiken. Joskus kevättalvella voi hankikanto kadota plussakelien takia ja eteneminen voi muuttua suorastaan mahdottomaksi upottavassa sohjossa. Tällöin on hyvä odottaa yöllisiä pakkasia ja lähteä liikkeelle aikaisin aamulla hangen taas kantaessa.

Reittiä suunniteltaessa on hyvä huomioida matkapuhelimen kuuluvuus. Varsinkin pohjoisessa on paljon alueita, joissa puhelin ei toimi ollenkaan. Apua hälytettäessä on noustava korkealle maastossa saadakseen yhteyttä, tällaisia maastonkohtia on hyvä kartoittaa jo etukäteen. Suunniteltaessa on hyvä muutenkin miettiä miten toimia hätätilanteessa ja kartoittaa mahdollisia riskejä. Omasta vaellussuunnitelmasta on myös hyvä kertoa muille. Jos lähdet esim. suoraan autolta maastoon, niin jätä autoon lyhyt kuvaus reissustasi lähtöpäivämäärällä ja arvioidulla paluupäivämäärällä varustettuna.
Vesistöt tuovat talviretkillä mukaan oikoreitit ja helposti edettävän tasaisen maaston, mutta myös omat riskinsä. Varsinkin alkutalvesta järvien ja jokien jääpeite voi olla arvaamaton, ja näitä on syytä vältellä. Virtaavissa vesissä jääpeite voi aina olla heikohko, samoin kuin järvien salmissa. Sulina pysyneitä pieniä puroja ja jokia on helppo talvella ylittää niihin syntyneitä lumisiltoja pitkin, mutta sillan romahtaessa voi olla hankala päästä runsaslumisesta puronuomasta pois omin avuin, vaikka vettä ei montaa senttiä olisikaan.
Jäihin tippuessa on tärkeää saada mahdollisimman nopeasti märät vaatteet pois ja päästä lämpimään, vaellusolosuhteissa tämä tarkoittaa käytännössä makuupussia.

Pakkasta ja viimaa vastaan voi suojautua oikeanlaisella varustuksella ja pitämällä itsensä kuivana, liiallista hikoilua tulisi välttää ja märät varusteet tulisi vaihtaa kuiviin aina kun on mahdollista.
Vaeltaessa on oltava perillä omista voimavaroistaan. Hyvä nyrkkisääntö on, että leiriytymiseen olisi jätettävä 30 % voimista. Näin ollen reservissä on koko ajan voimia, jos matkalla sattuu jotain yllättävää.
Väsyneenä ja nälkäisenä tulee tehtyä monesti hölmöjä ja hätäisiä päätöksiä, tämän takia olisi hyvä hädän sattuessa ensin koittaa rauhoittua ja sen jälkeen miettiä miten toimia järkevästi. Usein jo tämä auttaa ratkaisemaan pienet ongelmat. Joskus eteen tulee tilanne, jossa vaellettava matka vain jatkuu, eikä tarkoitettu yöpaikka ala lähestyä, vaikka taivas jo pimenee ja väsymys painaa. Tällöin on tärkeää osata reagoida tähän ja tehtävä valinta majoittumisesta telttaan kesken etapin tai matkan jatkamisesta autiotuvan lämpöön. Ensimmäinen vaihtoehto on monesti parempi, väsyneenä matkaa jatkaessa virhemarginaali kasvaa ja portti vakavallekin onnettomuudelle on auki.

Suomessakin on joitakin alueita, joissa on mahdollisuus lumivyöryihin. Jos tarkoituksenasi on harrastaa ulkoilua paikoissa, missä on korkea lumivyöryn riski, niin kannattaa osallistua lumiturvallisuuskoulutuksiin. Näitä järjestetään ainakin vapaalaskijoille, muttei ole kiellettyä osallistua, vaikka et vapaalaskua harrastaisikaan.

Turvallisuutta lisääviä toimenpiteitä:
+Pakkaa varusteet ja vaatteet vedenpitävästi
+Tiedota muita suunnitelmastasi
+Vältä turhia riskejä
+Ruokaa mukana extra-annos
+Kirjaa aina käyntisi ja tuleva etappi vieraskirjoihin autiotuvissa ja taukopaikoilla
+Jätä aina voimia leiriytymiseen, omista voimavaroista pitäisi olla 30% jäljellä tässä vaiheessa
+Pidä huolta nesteytyksestä ja verensokerista
+Suunnittele retki/vaellus vastaaman omia taitojasi
+Tunne omat varusteesi

Turvallisuutta lisääviä varusteita:
+Lapio
+valaisin
+Matkapuhelin, jossa varmasti virtaa
+EA-välineet+avaruuslakana
+tulentekovälineet, vedenpitävästi pakattuna
+hätämajoite
+GPS
+Puukko
+korjaustarvikkeita

Turvallisuutta lisääviä taitoja, joita kannattaa harjoitella:
+Tulenteko vaativissa olosuhteissa
+Hätämajottautuminen
+ensiaputaidot
+suunnistustaito
+lumiturvallisuus
+Luonnon lukeminen
+Kunto

Ahkion pakkaaminen

Kaikki varusteet kannattaa pakata vedenpitäviin pusseihin. Itse olen tykästynyt pakkaamaan nuo pienemmät pussit vielä kestokasseihin, mikä helpottaa tavaroiden kuskaamista ahkion ja teltan välillä. Laitan yhteen kestokassiin ruuat, yhteen makuupussit ja yhteen vaatteet. Usein näkee kannellisia muovilaatikoita vaeltajien ahkioissa, mutta ne eivät useinkaan kestä kovaa pakkasta (lohkeaa palasia, terävät reunat repii ahkiopussin rikki), ja ne vievät ison tilan ahkiosta myös sitten, kun ruuat on jo syöty.

Varustelista talvivaellukselle löytyy täältä!

Tämän aineiston on koonnut ja kirjoittanut Minna ja Vesa Jakosuo.

#talvivaellus #hiihtovaellus