Paistunturit – Guivi – Fjellun putous (8)

”Tämä on uskomattoman upea paikka! En oikein osaa sisäistää tätä kauneutta kerralla. Tässä pitäisi olla viikko ja tehdä pieniä retkiä tuntureille. Kun niitä katsoo tästä alhaalta joen rannasta, näyttää ne niin massiivisilta, että alkaa väkisinkin kunnioittamaan luontoa ja luonnonvoimia.  Eilisistä pilvistä ei näy jälkeäkään, taivas on sininen ja pienten hentojen utupilvien läikittämä.”

Teltta oli erikoisella hiekkapohjaisella tasangolla, jonka reuna valui jokeen metrin parin pituisena soravyörynä. Tasangolla oli joku pitänyt kauan sitten kotaa, paikassa oli sahattuja katajanvänkyröitä ja muutama kivi, jotka olivat selvästi olleet kotakankaan helman painoina. Hiiltyneitä puunkappaleita lojui osittain kaarnikkakasvustojen seassa. Upean telttapaikan oli siis ”löytänyt” joku muukin joskus.

IMG_7928Vaikka kuinka yritin ikuistaa paikkaa valokuviin, ei niihin tunnelma välittynyt. Täysin harmaat kiviset tunturit vieressä antoivat aivan omanlaisensa karun leiman maisemaan. Gàimmoaivi oli kuin kaikkien näkemieni tuntureiden äiti ja tunsin olevani turvassa näiden massiivisten muodostelmien kainalossa.

Vaikka paikka oli kaikkea, mitä telttapaikaltaan voisi toivoa, lähdin jatkamaan matkaa kohti Guivia. Paistunturin erämaan korkein huippu veti minua puoleensa magneetin lailla.

IMG_8026Matkalla ihmettelin, miten paljon kuivempaa joka puolella oli, kuin Kaldoaivissa. Pikkupurot oli kuivuneet kokonaan ja isommissakin puroissa vesi näytti olevan aika vähissä. Pidin visusti huolen, että täytin vesipulloani aina, kun mahdollista. Kummallisen hiekkakumpareen päällä tutkin pitkät tovit kiviä. Kävelin alhaalla tuntureiden välisessä laaksossa kipeää jalkaa lepuuttaen. Maasto oli helppoa kulkea. Se oli tasaista, eikä siinä kasvanut variksenmarjoja korkeampaa kasvustoa. Molemmin puolin kohoavat tunturit ja laakson pohjalla mutkitteleva joki tekivät muutenkin kävelystä helppoa, ei edes muistanut kantavansa painavaa rinkkaa tai omistavansa puolikuntoisen raajan. Mietin miten mahtavaa olisi tulla hiihtämään noita samoja laaksoja talvella! Tämä olisi hienoa kokea jokaisena vuodenaikana.

20150823_132033Aurinko paistoi kuumasti. Pidin lounastauon joen varrella Guovdoaivin edessä. Heitin heti kengät pois ja upotin jalkani joen jääkylmään veteen. Kylläpä se teki hyvää! Oikealla, siellä mihin olin matkalla, näkyi kaksi syvää kurua. Toisesta valui vettä ja auringon osuessa veteen näytti siltä, kuin pimeästä tunnelista olisi tulossa juna ulos. Joen takana näkyi Kevon luonnonpuiston rajan tolpparivistö. Näky sotki maiseman muuten kauniissa kohdassa. Ajattelin, että vähempikin olisi riittänyt. Tolppia oli vähän turhan tiheässä.

IMG_7974

IMG_7990”Nyt en halua riskeerata mitään koiven kanssa. Menen Kevon reitille. Koen sen turvana, jos vaikka oikeasti tarvitsen apua tai en voi enää kävellä.”

IMG_7998Lounaan jälkeen oli voimia kävellä. Kävelin ajatuksissani väärän tunturin huipulle, vieressä oli Guivi. No, komeat maisemat oli sieltäkin… Guiville suunnatessani huomasin reittimerkin ja olin innoissani. Jätin rinkan siihen ja ajattelin, että nappaan sen sitten alas tullessa siitä matkaan, kun jatkan reittiä pitkin autiotuvalle.

Oli ihanaa nousta kivisen tunturin huipulle ilman rinkkaa. Jätin kaiken painolastin alas ja otin vain huiputusta varten tarvittavat välineet kameran lisäksi. Huipulla huomasin ilokseni, että retkeilyreitti tupaa kohti kulkeekin juuri vastakkaisella suunnalla, mihin jätin rinkkani. Pääsin siis nousemaan huipulle ilman rinkkaa ja rinkan kanssa…

IMG_8002Huipulla oli ihan tolkuttoman hienot maisemat. Tai voikohan niitä edes sanoa maisemiksi? Näkyi niin kauas ja niin paljon, että olisi mennyt päiväkausia ottaa näkymistä kaikki irti. Yritin silti. Istahdin kivikasan viereen ja vaan nautiskelin. Auringon paistaessa ihailin vihreän ja harmaan läikittämiä kumpareita, jyrkempilinjaisia jyrkänteitä, laaksoissa kiemurtelevia kimaltavia jokia ja vaaleampina vihreinä alueina erottuvia soita. Taivaalla oli lampaanvillalta näyttäviä pilvenhattaroita ja hentoja haituvia, kuin siveltimen vetoja.

IMG_8006 IMG_8019IMG_8010Kurottauduin nostamaan oman kiveni korkean kivikeon päälle. Yletyin juuri ja juuri. Vieressä oli vanha pakki, jonka sisällä oli vieraskirja. Kirjoitin omat terveiseni ja suljin sen odottamaan seuraavia. Vähän tuntui porukkaa huipulla käyvän, jotka vieraskirjasta tietävät. Otin huiputussnapsin vanhasta pikkupikarista ja mietin, että nyt pääsi nämä vermeet arvoiseensa paikkaan. Laatokalta asti raahattu Karjalan Balsami ja yli sata vuotta vanha lasi olivat juhlavaan huippuhetkeen kuin tehdyt. Vaikka tuuli aika kovaa, pitkitin lähtöä ja vain nautiskelin.

20150823_165614Kun vihdoinkin olin rinkkani kanssa Kuivin autiotuvalle johtavalla neljän kilometrin mittaisella polulla, alkoi kivikossa kävely ottaa jalan päälle oikein kunnolla. Jouduin ottamaan lisää särkylääkettä kesken kaiken. Alamäkien luulisi menevän helposti, mutte ne olivat jalalle itse asiassa raskaampia kuin ylämäet. Sauvoista oli suuri apu! Tupa alkoi näkyä ja ajatuksissani siirryin jo laverille makaamaan.

Perille päästyäni oli kämppä tyhjä. Laitoin ruokaa ja tutkin kartan lisäksi vieraskirjaa. Päätin jäädä pitämään välipäivää. Jospa lepo auttaisi jalkaakin jaksamaan. Sain yöpyä tuvassa ylhäisessä yksinäisyydessä. Illan aikana pilvistyi ja sataa tihuutteli.

Aamulla tein aamutoimet kuten yleensä. Jalat olivat kankeat kuin puupökkelöt ja tajusin lepopäivän olevan enemmän kuin pakollinen. Nukuin jo aamupäivällä kahden tunnin päiväunet ja aloin iltapäivällä potea tekemisen puutetta. Luin kaiken, mitä kämpästä luettavaa löytyi. Ainoita luettavia oli pari mainosta, esite saamelaiskulttuurista ja Mad-lehti vuodelta 1991. Itselläni oli Utsjoelta ostettu ristikkolehti, jota täytin lepopäivän aikana ahkerasti.

Iltapäivällä tupaan tuli kolmen nuoren naisen porukka. He olivat väsyneitä ja nälkäisiä. Ennen Guivin huiputusreissua he söivät ja huilasivat. Yhdelle reissunaiselle oli tullut pahat rakot jalkoihin ja lainasin huiputusreissulle maastojuoksukenkiäni. Porukan kanssa hierottiin muitakin hyviä vaihtokauppoja. Minä annoin monivitamiiniporetabletteja ja sain karkkeja, minttukaakaota ja ruisleipää. Ruisleipä tosin teki mahani todella kipeäksi, kun en ollut syönyt leipää koko reissun aikana.

Meillä oli mukava ilta reissunaisten kanssa, juteltiin monenlaisia. Kämppään tuli vielä illalla pariskunta, mahtuivat tyhjälle yläpetille. Toisella heistä oli kengästä pohjat irronneet ja yksi reissunaisista lahjoitti apuun retkipatjan paikkauspaketista liiman. Vastineeksi hän sai pikkuruisen viskipullon. Illan aikana kämppään ja pihalle majoittui yhteensä kymmenen ihmistä!

Aivan mahtavaa porukkaa. Kaikki olivat heti valmiita auttamaan toisiaan ja antamaan vähistään. Ja jokaisella hienoja reissutarinoita kerrottavana! Yksikin oli käynyt Compostela de Santiagossa asti harrastamassa kävelyä. Tunsin itseni melkeinpä amatööriksi reissunaisten rinnalla, vaikka he olivatkin innoissaan minunkin matkastani.

Seuraavana aamuna heräsin pirteänä jo kahdeksalta. Söin aamupalan jo ennen muiden heräämistä. Jalat oli ihan tönkkönä, oikeat mummotolpat. Lähdin silti ennätysvarhain liikkeelle, kello oli puoli kymmenen kun ylitin pihalla olevan puron ja nousin pitkospuille. Jo viiden minuutin kävelyn jälkeen piti kaivaa rinkasta särkylääkettä, jalka oli todella kipeä. Kun lääke alkoi vaikuttaa, askel keveni.

Autiotuvalta lähdettyä oli maasto helppokulkuista. Oli jopa pitkospuita, joita en ollut nähnyt koko reissun aikana missään. Ensimmäiset 7 kilometriä oli helppoa, sitten alkoi vaihteleva osuus. Polku laski jyrkästi alas rotkoon, jossa oli puro, nousi sitten taas ylös. Sitten toinen samanmoinen heti perään. Toisen rotkopätkän jälkeen pysähdyin lounaalle. Halusin heti maistaa yhdeltä reissunaiselta BlåBandiin vaihtamaani pussiruokaa. Oranssin pussin sisältö lupaili herkullista kanaa yrttikastikkeessa, mutta maistui ihan kamalalle eineshutulle. Sain juuri ja juuri puolet nieleskeltyä ja mietin mielessäni, miten isoja eroja valmiissa retkiruuissa voi olla!

Ruuan ja pienten ruokalepojen päälle lähdin jatkamaan kulkua Fjellun putousta kohti. Alkoi suoranainen ryysis! Vastaan tuntui tulevan koko ajan porukkaa. Monien kanssa jäin hetkeksi juttelemaan, osa vain nyökkäsi jatkaen kiireesti matkaa. Tuntui hyvältä kertoa omasta reissusta, kun oli jo niin ”loppusuoralla”. Sain paljon ihmettelyä ja ihailuakin reissustani. Olin tyytyväinen itseeni ja iloinen kaikesta kokemastani.

IMG_8040Maisemat alkoivat muuttua. Näin valtavia rotkoja ja tunsin itseni pieneksi. Kameran akku alkoi vilkuttamaan viimeistä palkkiaan. Tietenkin juuri nyt, kun aloin päästä hienojen kuvauskohteiden luo! Harmitti ihan hirveästi. Särkylääkkeen tehokin alkoi haihtua ja vaikeroin välillä ääneen, jalkaan sattui niin paljon.

20150826_135010Polku alkoi kulkemaan rotkon suuntaisesti. Vajoaman seinämillä kasvoi havupuita ja ohutta rimpula haapaa. Näin myös kitukasvuisia pihlajoita. Polku muuttui portaikoksi. Tuntui että rappuja oli vähintään tuhat, sen verran hankalalta laskeutuminen tuntui. Putouksen kohina voimistui koko ajan.

20150827_134241

20150825_161043”Putous oli valtava! Se oli leveämpi kuin Aatun kammilla, mutta ehkä hiukan matalampi. Vettä tuli ihan kamalalla paineella! Telttapaikkoja oli raivattu sinne tänne kiviseen maastoon. Kaksi telttakuntaa oli jo paikalla ja tunnelmallisen kammin avotakassa oli tulet.”

20150825_164054Paistuntureilla olleelta telttapaikalta oli matkaa Fjellun putoukselle 28 kilometriä ja kuljin sen kahdessa päivässä. Välissä pidin lepopäivän. (22.-25.8.2015)

6 kommenttia artikkeliin ”Paistunturit – Guivi – Fjellun putous (8)

  1. Niin upeaa on ollut lukea matkakertomustasi! Itse olen vaeltanut samoissa maisemissa yli 30 vuotta sitten nuorena poikasena. Paikkojen nimet palautuvat mieleeni! Mietin jo viime keväänä, että pitäisi päästä vaikka juuri Paistunturin erämaahan takaisin tai vaikkapa sinne Sevettijärven reitille, minne menimme 16 vuotiaina teineinä ilman aikuisia! Jäi tänä kesänä reissu vielä toteutumatta, mutta nyt lukiessani tarinoitasi, polte on kova! Ensi kesänä varmasti! Kiitos innoituksesta, olen saanut pari viikkoa olla täpinöissä näitä juttujasi lukiessani 🙂
    Kaikkea hyvää ja hienoja reissuja jatkossakin!

  2. Tosi hienoa tuo ihmisten avuliaisuus. On lohdullista, että tässä kovassa ja kylmässä maailmassa vielä on ihmisiä, jotka välittävät toisista ja auttavat sitä, joka apua tarvitsee. Hyvä antaa vähästäänkin.

  3. Kevo on upea paikka!, varsinkin hiljaisemalla ajankohdalla. Isä vainaa ruukasi käydä siellä parin kaverin kanssa kesällä ja talvella. Kaverit kalasti, isä vain nautti tunnelmasta. Hän kuvaili Kevon aluetta maailman kauneimmaksi paikaksi. Ja siellä hänestä aikakin jätti yhdellä reissulla, nukkui yön aikana pois kalastustuvassa. Pari vuotta tästä kävimme vaimon kanssa kävelemässä reitin ekaa kertaa ja samalla reissula vaeltamisesta tuli meidän ykkösharrastus 🙂 Oikein hienolta sinun reissu vaikutti, vaatii kyllä sisua ja rohkeutta lähteä yksin erämaahan.

    • Voi kun omakin lähtö tulisi joskus jossain kauniissa paikassa ja vaelluskengät jalassa!

      Mukavia reissuja teille, hienon harrastuksen olette saaneet! Sen verran sisua ja rohkeutta vielä jäi, että uutta reissua suunnittelen :).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s