Aion toteuttaa haaveeni pitkästä reissusta elokuussa. Vaellan yksin Sevettijärveltä Pulmankijärvelle, käyn katsomassa Kaldoaivin erämaassa Junkersin hylyn, käyn Utsjoella täydentämässä ruokavarusteita ja jatkan matkaa Erttevarrin vanhan poroerotusaidan kautta Paistuntureille, sieltä Guiville ja lopulta Karigasniemelle. Jos tuntuu, että jaksan reissata enemmänkin, käyn katsomassa Kevon reitin nähtävyydet. Varsinainen reissu on noin 250 kilometriä ja aikaa retkelle varaan koko kuukauden.

Vaellus on kyllä haaveena ollut aiemminkin, mutta on pakko myöntää Villi Vaellus-elokuvan antama viimeinen potku asioiden etenemiselle…

Paljon on valmistautumista edessä. Pidän retken suunnittelusta, oli se sitten lyhyt tai pitkä. Pitkä yksin reissaaminen vaatii erityisen huolellista suunnittelua reitin ja varusteiden suhteen. Grammoja on pakko viilata, ettei rinkan paino nouse ylitsepääsemättömäksi. Puhelin ei kuulu, eikä pitkiin aikoihin ole mahdollisuutta ostaa lisää ruokaa, joten kaikkea on oltava tarpeeksi. Tapaturmien välttämiseksi on oltava varovainen, koska erämaasta on pitkä matka ihmisten ilmoille.

Osa varusteista löytyy jo ennalta, mutta taakan keventämiseksi on vielä hakusessa keveä kahden hengen teltta. Kahden hengen teltta siksi, että haluan varautua huonojen säiden takia viettämään välipäiviä teltassa varusteita kuivattelemassa ja huoltamassa. Iso absidi on myös tarpeen, että kokkailukin on mukavampaa sateessa. Suuri osa matkasta kulkee avotunturialueella, joten metsän suojaa ei myrskyllä ole tarjolla.

Aion matkan aikana kalastaa koko Utsjoen kalastusalueella. Salapoliisin työnä olen katsonut youtubesta kaikki Kaldoaivin erämaassa kuvatut kalareissuvideot, kuunnellut juttuja tarkkaan ja tutkinut kartoista mahdolliset apajat. Kalojen tarjontaan ei voi luottaa, mutta sanotaanko niin, että hyvät vibat on jo valmiiksi! Pieni keveä teleskooppivirveli löytyy, uistimia täytyy hommata. Voita on varattava mukaan reilusti ja suolaa, olen suuri kalaruuan ystävä. En aio pitää etenemisen suhteen kiirettä, jos otollinen kalapaikka löytyy.

Yksi retken tavoite on oppia rauhoittumaan ja olemaan yksin. Olen tuntenut Lapissa ennenkin sen, kuinka paljon helpompi on hengittää tunturin laella. Kun maisema on avoin, eikä kiirettä mihinkään, voi antaa itselleen vapauden nauttia vain siitä hetkestä. Pidän myös siitä ajatuksesta, että päivän tärkein asia on saada teltta pystyyn ja maha täyteen. Ajattelen kävellessä vain seuraavan askeleen, ehkä jopa muutaman. Virveliä heittäessä minun pääni tyhjenee ihan autioksi ja ajantaju katoaa.

Yksin kulkiessa voi myös eläimiä päästä näkemään helpommin, kuin porukalla vaeltaessa. Meteliä ei juurikaan synny, ellei tule puheripulin sattuessa lauleskeltua.

Fyysistä kuntoa aion parantaa kevään ja kesän aikana pikku hiljaa. Vaelluskengät on jo sisäänajossa, edellisistä mureni pohjat Lemmenjoella. Rinkkana on 85 litrainen Kajka, jossa on tällä hetkellä painona nyrkkeilysäkki. Ajatuksena on lumien sulettua alkaa haalimaan kylähullun mainetta tarpomalla pitkiä lenkkejä rinkka selässä. Aion myös vahvistaa ylävartaloa melomalla ja kahvakuulailemalla.

Yksin olemista aion harjoitella pienillä reissuilla kesän mittaan. Kai se sitten viimeistään onnistuu, kun on pakko! Kerron varmaan monet tarinat tunturien kiville ja kapustarinnoille. Suorastaan odotan sitä! Aion pitää matkan ajan tarkkaa päiväkirjaa, joiden pohjalta kirjoitan blogia jälkikäteen.

Tämä retki tulee olemaan minun ”moottoripyöräni” ja ”syrjähyppyni”. Eikös neljänkympin kriisissä aina tehdä jotain normaalista arjesta poikkeavaa ja etsitään itseä ties millä tavalla? Minua luonto on aina vetänyt puoleensa ja luulen omat vastaukseni löytäväni sieltä.

Minna