Keväinen aurinko ja hankikantokelit houkuttivat lähtemään retkelle. Jämsän Rotkojärvi oli katsastamatta, joten sinne lähdettiin. Netistä löytyi ajo-ohje, jossa neuvottiin ajamaan Jämsästä 10 kilometriä Halliin päin ja kääntymään sitten Palsinaan. Risteyksestä piti olla 10 kilometriä Ruuhivuori-kyltille, mutta todellisuudessa matkaa oli vähän alle 6 kilometriä. Auto piti jättää tien varteen.

Vanha tienviitalta näyttävä kyltti osoitti metsään päin keskeltä hakkuuaukeaa. Polun kohta erottui pienenä syvennyksenä hangessa. No, polun kohdat vaan erottaa jollain ihmeellä, vaikka lunta päällä onkin. Hanki kantoi hienosti. Aukon reunalla polku kaartoi jyrkästi vasemmalle kulkemaan pitkin metsän ja aukon rajaa. Vähän matkan päästä polku siirtyi vanhaan kuusikkoon kulkemaan, mitään opasteita ei näkynyt.

Lopulta tuli eteen tolppa, jossa oli luonnonsuojelualueen merkki. Pian tämän jälkeen polku olikin rotkon reunalla. Joku oli tehnyt nuotion ja jättänyt makkaratikutkin paikalleen – luonnonsuojelualueella.

Näköalat oli huikeat! Noin 30 metrin korkeusero järven pinnan ja kallion ylätasanteen välillä pisti jo vähän varovaiseksi osittain jäässä olevalla polulla. Järvi alla näkyi hienosti, vaikka rinteessä kasvaakin vanhoja kilpikaarnaisia mäntyjä. Jäällä oli eläinten jälkiä. Koivuissa oli paljon pahkoja, sellaisia unelmien kuksatarpeita.

Polku jatkoi kulkemistaan rotkon reunalla. Välillä tuli hienoja näköalapaikkoja, joihin oli hyvä pysähtyä ihmettelemään hienoa muodostelmaa. Mietimme muinaisia ihmisiä, jotka ovat varmasti käyttäneet paikkaa metsästyksessä. Kallion huipulla oli nytkin paljon tuoreita hirven jätöksiä.

Matkaa aikamme taitettuamme polku ”hävisi”. Lumi lisääntyi ja aloimme kuulla rinteen alta kohinaa. Siirryimme rinteen alle. Siellä oli lumen ja jään alla melkoiset luonnonvoimat käynnissä! Siellä täällä oli jää- ja lumikerroksessa aukkoja, joista virtaava vesi näkyi. Moneen paikkaan oli lumen päälle noussut suuria vaahtokekoja virran voimasta. Vesi valui Rotkojärveen, toiselta nimeltään Ruuhijärveen. Jää oli osittain sula. Lähellä puroa oli kivivyörymä, vähän niinkuin pirunpelto rinteessä.

Pirunpelto oli oiva paikka juoda kahvit. Aurinko paistoi suorastaan kuumasti.

Tauon jälkeen päätimme oikaista kivipellon vierestä ylös. Rinteen kaikki ohuet haavat oli järsitty poikki. Näytti majavien työltä. Rinteen päälle päästyä aloimme katsomaan missä vanha rajaristi on. Olin lukenut siitä yhden jutun aiemmin, mutta en muistanut sen löytämiseksi annettuja neuvoja.

Kotiin tultua tarkastin ohjeet, teksti on lainattu kulttuuriympäristön rekisteristä. En huomannut puhelinpylvästä, luulin varmaan keloksi.

Paikka pääsi kyllä omalla listalla Jämsän ykköseksi. Koko alue tuntui ihan uskomattoman upealta, ihan kuin olisi ollut Kuusamossa tai jossain muinaisessa erämaassa. Tänne on päästävä uudestaan sulan veden aikaan!

Linkki polun lähtöpaikkaan.