Täyteen pakattu auto ja kolme reipasta hiihtäjää lähtivät lumetonta Keski-Suomea pakoon Perhoon, Salamajärven kansallispuistoon. Yksi hiihtotiimin jäsenistä oli käynyt edellisviikolla parin yön tiedustelureissulla ja totesi tultuaan lumitilanteen heikohkon tilan. Reissukohdetta meinattiin muuttaa ja sitä jahkailtiin päiväkausia. Lopulta päätettiin pitää seikkailumieli mukana ja mennä Hirvaan kierrokselle, oli lunta tai ei.

Myös reitin orjallinen noudattaminen päätettiin unohtaa heti kättelyssä. Mentiin sieltä, missä oli hyvin lunta. Suosittiin soita ja järviä. Ratkaisu oli hyvä, koska etelärinteet ja rannat olivat täysin lumettomia.

Hiihto-osuus alkoi Huttukankaan parkkipaikalta kohti Tavilampea. Lunta oli ja sitä tuli taivaalta märässä muodossa koko ajan lisää. Matkan varrella oli suon reunassa näkötorni ja suojeltu vanha niittysauna, rakennettu 1900-luvun alussa. Matalan rakennuksen hirsiseiniin oli kaiverrettu vuosilukuja ja nimikirjaimia, sisällä oli kivikiuas ja matalat laverit. Kaunis rakennus henki vanhaa aikaa.

Sysilammelle tultua oli retkue läpeensä märkä. Autiotupa antoi suojaa ja kuivat yöunet päivän 7 kilometrin hiihdon päälle.

Seuraavana aamuna satoi taas märkää lunta. Suunnattiin soita pitkin Salamajärvelle. Järvi oli kaunis ja karu, ihan kuin joku olisi heittänyt isoja kiviä siihen sikin sokin. Nähtiin maakotka läheltä! Se kaarteli vähän matkan päässä pitkän tovin, ennen kuin hävisi näkyvistä.

Salamajärven jäätä pitkin hiihdettiin lounaalle Pitkälahden idylliseen autiotupaan.

Melkein saman tien autiotuvasta takaisin jäälle suunnattuamme nähtiin ahma! Pian näkyikin tuoreet ahman jäljet, joita saimmekin koko loppureissun nähdä paljon.

Oikaistiin kohti Valvattia. Gepsi sanoi, että edessä on helppokulkuista metsää, mutta olin eri mieltä. Maasto oli ryteikköä, metsäkoneen peuhaamisen jälkiä ja ojia ojien perään. Nauroimme jo jossain vaiheessa, että soiden ojittamista täytyy nyt muistaa vastustaa oikein kunnolla!

Valvatin autiotupa kuitenkin oli kaiken vaivan arvoinen. Se on vanha metsänvartijan tupa, joka on säilytetty entisessä asussaan. Tuvassa oli pönttöuuni ja keittiössä puuhella. Pihalla on myös sauna, liiteri, vessa ja kaivo. Idyllin kruunasi katossa roikkuva himmeli.  Saimme kaikki kosteat varusteet kuivaksi ja itselle hyvät unet 18 kilometrin hiihtämisurakan päälle. Maltoimme lähteä pois vasta puoli yhdentoista aikaan seuraavana aamuna.

Valvatista suuntasimme moottorikelkkauralle ja sitä pitkin kohti Lehtosenjärveä. Emme törmänneet yhteenkään kelkkailijaan ja jäljetkin oli vanhat. Keli oli upea! Aurinko lämmitti niin, että välillä tarkeni hiihtää ilman takkia.

Lehtosenjärven kodalla nautittiin lounas ja päästettiin mukana kulkenut kaira vihdoinkin hommiin. Ohjelmassa oli pilkkimistä ja rentoa hengailua. Ajatus oli ollut alunperin jäädä sinne yöksi, mutta uskomattoman hyvä keli ja suksien luisto ajoivat taas hangille.

Matka jatkui Sääksjärven laavun kautta pitkin soita Nielujärvelle. Matkalla joutsenpari lensi ihan meidän yli todella matalalta. Ahman jälkiä oli paljon. Oiottiin myös vähälumisemmilta paikoilta toisinaan. Homma näytti aika huvittavalta…

Nielujärvi oli omituinen. Se on matala, maksimissaan kaksi metriä syvä. Pajupuskia kasvoi siellä täällä, eikä järveä olisi järveksi erottanut, ellei jää olisi tehnyt hienoja muodostelmia. Rannalla oli lintutorni. Järvi hiihdettiin aivan päähän asti. Sieltä lähti Koirajoki, jonka varrella olevaan laavuun asetuimme yöksi.

 

Yöstä tulikin kylmä! Mittari laski miinus yhdeksääntoista asteeseen ja se tarkoitti sitä, että minun makuupussin -3 asteen comfort-arvo antoi aika surkeat unet. Aamulla noustiin sähäkästi laavusta aamutoimiin ja oltiin hyvissä ajoin matkassa.

Lumikengistä ja peurojen sorkista syntyneet isot montut oli jäätyneet pakkasessa melkoisiksi monttutaipaleiksi. Rajoitusosalla vanhassa metsässä tien kuoppaisuuden kuitenkin korvasi uskomattoman upeat kilpikaarnaiset männyt. Vanhat metsäpalojen jäljet oli hyvin näkyvissä ja valtavia keloja törötti pystyssä paljon! Muutama vuosi sitten samassa paikassa näin viirupöllöjä. Nyt paikka oli täysin hiljainen. Ei näkynyt eikä kuulunut mitään. Pakkasen kovettamaa hankea vasten sukset ja ahkiot pitivät kyllä niin kovaa ääntä, että metsän eläjät osasivat varmasti kaikota tieltämme jo matkojen päässä. Puita olisin voinut tuijottaa loputtomiin. Mietiskelin miten vanhoja isoimmat käkkyräoksaiset jättiläiset olivat, millaisia ihmisiä on metsässä aikoinaan niiden runkoa vasten nojaillut ja mitä eläimiä puuvanhukset ovat oksillaan suojelleet. Tuntui hyvältä jättäytyä hetkeksi yksin puiden keskelle ihastelemaan luontoa. Moinen jylhä männikkö herättää minussa voimakkaita onnen tunteita.

Talviahon nuotiopaikalla syötiin lounas. Vanhan metsän jälkeen osuttiin huoltoreitille ja tuoreille moottorikelkan jäljille. Hiihdimme sitä pitkin Pyydyskoskelle ja sieltä Koirajärven jäätä pitkin Koirasalmen rantaan. Rannasta vielä pikamatka kolmen kilometrin päähän autolle. Gps näytti kokonaismatkaksi 58 kilometriä. Huonosti nukutun yön jälkeen viimeinen hiihtopäivä tuntui todella raskaalle, mutta upeat maisemat jätti kaiken hankaluuden alleen.

Täällä lisätietoa reitistä.

Huttukankaan parkkipaikka: ETRS-TM35FIN  P: 7014624m  I: 387539m

Samalla tuli hoidettua twonights maaliskuun osalta.