Kauneus on tuolla ulkona

Mitä näyttäisit vieraasta kulttuurista tulevalle? Mihin veisit? Mikä olisi sitä, mistä voisit rinta rottingilla ylpeillä, että täältä minä olen, tällaista on kotonani?

Minä kyllä veisin ulos luontoon. Mutta siinäpä tuleekin ongelma vastaan. Mihin? On niin paljon paikkoja, joita rakastan ja jotka ovat näytettävän arvoisia.

Ensin miettisin seutua, mistä olen kotoisin. Heinäveden reitti, ihan uskomattoman kaunis! Siellä voisi vieraan kanssa meloa tyynenä kesäpäivänä saarten rikkomaa vettä pitkin. Voisi hyvällä tuurilla nähdä norpasta vilauksen, käydä kalliomaalauksia vilkaisemassa ja tulilla paistaa tikussa kirkasvetisen Kermajärven pulskia ahvenia.

Jos vieras tulisi talvella, lähtisin pohjoiseen. Veisin katsomaan tykkylumisia puita, revontulia ja lumen peittämien tuntureiden aaltoilevia muotoja. Veisin syömään eväitä kynttiläkuusikkoon. Hiihtäisimme tunturin huipulle ja katselisimme pelkkää valkoista silmänkantamattomiin. Laskisimme mäen alas hihkuen ilosta kuin pienet lapset. Tarjoaisin ruuan päälle lakkoja ja kertoisin, kuinka paljon täältä luonnosta ruokaa saa ja kenellä tahansa on oikeus niitä poimia.

Mutta entä Keski-Suomi, missä olen suurimman osan aikuiselämääni asunut. Tämä on kotini nyt ja täällä on monta upeaa paikkaa. Täällä veisin patikkaretkelle. Kulkisimme mäkistä maastoa ylös alas, poikkeaisimme Päijänteen jylhiä rantakallioita ihailemaan ja kiipeäisimme Oravivuoren näkötorniin katsomaan perisuomalaista tuhansien järvien maata. Veisin lähisuon reunaan haistelemaan suopursun vahvaa tuoksua, kuuntelemaan kumisaappaan ääntä märässä rahkasammalessa ja ihmettelemään, miten itse leivottu ruisleipä voi maistua niin hyvälle, kun sen paistaa havunuotiolla. Vanhaan kuusikkoon minä vieraan veisin katsomaan, kuinka sametilta näyttävä paksu sammalmatto suorastaan huutaa istahtamaan. Jylhään männikköön veisin seuraamaan, miten ilta-aurinko maalaa rungot punaisiksi. Laittaisin vieraani juomaan vettä kuksalla suoraan lähteestä, poimimaan mustikoita metsästä ja mato-onkimaan jääkauden silottamalla rantakalliolla. En unohtaisi oman lähimetsän polkua, jonka varrelta voi poimia kantarellit ja torvisienet, sikurirouskut ja herkkutatit.

Siis miksi mennä kauas, kun omassa lähiluonnossa riittää koettavaa? On vain otettava oikea asenne ja katsottava ja kuunneltava sitä tuttua metsää, suota ja rantaa vieraan silmin. Voi kävellä saman tutun reitin eri vuodenaikoina ja aina se on erilainen. Sade antaa omat äänensä ja tuoksunsa. Talven lumivaippa vaimentaa kaikki äänet alleen ja tekee ilmasta raikkaan ja puhtaan. Oman kotiseudun voi ottaa haltuun tutustumalla sen kaikkiin luontokohteisiin ja etsimällä uusia.

En nyt väitä, ettei kannata retkeillä kuin kotimaastoissa. En todellakaan! Haluaisin itsekin koluta kaikkialla, missä vain ihmeteltävää on, lähellä ja kaukana. Luonto on kaikille, pidetään siitä hyvä huoli!

IMG_4875 IMG_8038 IMG_8287 IMG_9654

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s