Ylen ykköseltä on tullut radio-ohjelma Avaruusromua jo 25 vuoden ajan. Juhlalähetystä oli ajatus mennä kuuntelemaan luontoon ja itse valitsin kohteen Retkipaikka-sivuston kartalta. Sattui vielä niin näppärästi, että minulla oli villiyrttikeikka sunnuntaina Lievestuoreella ja maanantaina Laajavuoressa. Turhahan siinä olisi ollut Jämsään asti ajaa yöksi.
Päätin siis jäädä testaamaan uutta telttaa Vaajakoskelle Kanavuoreen. Kaveri tuli saattamaan huipulle, nautittiin kahvit ja jäin yksin odottelemaan juhlalähetyksen alkamista. Mukana oli perinteinen matkaradio.
Pystytin telttani aika lähelle jyrkännettä, koska halusin nauttia maisemasta teltassa makoillen. Olihan se loistavaa! Koko Vaajakoski ja pitkät matkat sen takaakin avautuivat edessäni. Aurinko vuoroin paistoi suoraan silmiini ja vuoroin värjäsi pilvien reunoja kultaisiksi. Nautin illalliseksi BlåBandin, lisäsin vain kuuman veden termarista. Ruoka oli nautittu juuri, kun Yle täräytti Avaruusromua eetteristä.
Oli omituinen tunne. Musiikki, vuoren alta kuulunut liikenne ja itikoiden ininä muodostivat jännän yhdistelmän. Sanokoon kuka mitä tahansa, mutta musiikki sopii luontoon. Maisema antaa musiikille lisää ja musiikki joskus myös maisemalle.
Niinhän siinä lopulta kävi, että avaruusromu tainnutti uneen ja heräsin jossain vaiheessa sulkemaan radion. Aamukahviseuraksi sain parkouria harrastavan äidin ja pojan, joita ilahdutti rinteen köysi silminnähden!
Ja mitä tästä jäi käteen? Ajattelin monia asioita, kuten sitä, ettei pitäisi ajatella liian monimutkaisesti. Ja että työreissuilla on kätevää nukkua teltassa, säästyy bensarahat ja luonto kiittää. Myös sitä ajattelin, että korkealla on hyvä olla, kun näkee kauas. Kaupunkien reunamilla on hienoja paikkoja, ei tarvitse kauas lähteä ollakseen osa luontoa.
Kanavuoren huipulla oli kallioon hakattuna tällainen kuvio/teksti. Tietäiskö kukaan tän historiasta jotain?
One thought on “Avaruusromua Kanavuorella”