Kuukausi erämaassa, mitä jäi käteen.

Kun lähdin kuukaudeksi yksin vaeltamaan, odotin monenlaisia asioita. Myös pelkäsin. Tiesin, että pään sisällä tapahtuu jotain, mitä ei tapahdu kotona.

Olin varautunut siihen, että minua pelottaa alussa olla yksin. Ei pelottanut. Ei missään vaiheessa. Se oli kummallista! Tunsin päinvastoin olevani sitä enemmän turvassa, mitä kauempana asutuilta seuduilta olin. Massiiviset tunturit ja silmänkantamattomiin avautuneet maisemat saivat minut rauhalliseksi ja oloni turvalliseksi. Se oli jotain, mitä on vaikea selittää. Erämaasta tuli minulle joku, joka piti minusta huolen. Se oli ystävä, joka antoi minun olla oma itseni. Se ei myöskään lannistanut liian suurilla odotuksilla, kun tajusin itsekin olla kohtuullinen.

Minä pelkäsin tylsistyväni, kun lukemiset loppuivat reissun puolimatkassa. Pelkäsin turhaan. En tarvinnut karttoja kummempaa lukemista. Saatoin istua maassa ja katsella veden virtaamista purossa parikin tuntia liikahtamatta. Katselin tunturin rinteen muotoa, sen kiviä ja kasveja. Kaikki oli paikallaan. En löytänyt mistään mitään vikaa. Opin kuin vahingossa tyhjentämään päästäni kaikki ajatukset silmänräpäyksessä. Pilvien liikkeitä seuraten sai ajan kulumaan rattoisasti. Pidin myös sileää kiveä nyrkkini sisällä ja odotin sen lämpenemistä.

Ymmärsin matkan aikana sen, että minä tarvitsen yksin oloa. Olen tarvinnut sitä jo vuosia, mutta joku siinä oli pelottanut. Voin nyt olla yksin olematta yksinäinen. Luonto puhdisti pääni ja antoi minun vain olla. Lupasin itselleni olla unohtamatta kokemaani. Lähden joka syksy yksin erämaahan ja annan itselleni luvan unohtaa kaikki arjen huolet ja paineet. Kotona ollessa voin painua lähimetsään ja harjoitella pään tyhjentämistä ilman tunturimaisemaa.

Se ainakin on myönnettävä, etten ole sama ihminen kuin lähtiessä. Enkä kyllä haluaisikaan. Luotan että kaikki menee ihan hyvin.

IMG_0107Tänne minä kiipeän kun haluan rauhoittua. Ei ihan tunturimaisema, mutta Päijänne kelpaa kyllä toistaiseksi.

6 kommenttia artikkeliin ”Kuukausi erämaassa, mitä jäi käteen.

  1. 🙂
    ”Se ainakin on myönnettävä, etten ole sama ihminen kuin lähtiessä. ”
    Tuo on jännä juttu. Olen kokenut saman. Pitkähkö yksinvaellus, ja ajattelutapa muuttuu. Zen löytyy. Ainakin jollain tapaa.

    • Kyllähän se on itse koettava. Omituiseltahan se kuulostaa, että yksi reissu tunturiin voi muuttaa ajatusmaailman, mutta niin siinä kävi. Enkä usko sinun ja minun olevan ainoat, joille näin on käynyt.

  2. Suuri kiitos kokemuksesi ja sisäisten tuntojesi jakamisesta.
    Tuota oman itsen ja sisäisen tasapainon etsintää olen itsekin pohtinut. Viikko yksin mökillä on ollut yksi askel, mutta tämä kokemuksesi antaa rohkeutta alkaa suunnitella omaa matkaa!!

    • Viikko yksin mökillä on hyvä askel! Tasapaino voi löytyä sieltäkin, tai sitten epätasaiselta polulta :). Toivotan hyvää matkaa!

  3. Tuota kutsutaan meditoinniksi ja sitä voi harrastaa missä vain, vaikka kaupungissa.

    • Niinhän se on. Mutta luulen sen olleen helpompaa ilman häiriötekijöitä ja ääniä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s