Keskellä Jämsää on tarkoin varjeltu salainen piilopaikka. Sinne ei ole minkäänlaisia opasteita, eikä missään paikasta mitään mainita. Kartassa lukee, että paikalla on muinaislinna, joten täytyihän se käydä ”sillä silmällä” tutkimassa.

Veteraanintietä ajoin tien päässä olevalle kääntöpaikalle asti. Sieltä lähti kutsuvan näköinen polku pusikon läpi metsään. Melkein heti alkupajukkojen jälkeen oli tunne, että on astunut johonkin taianomaiseen valtakuntaan. Polkuja haarautui sinne tänne. Maa oli kevätkasvien peitossa, maassa oli paljon lahopuuta. Sammal peitti rinnettä luoden sadunomaista tunnelmaa. Aurinko pilkisteli puiden lomasta ja valaisi sinivuokot kuin tähtiesiintyjät esiintymislavalla.

Polku nousi koko ajan ylös mäen lakea kohti. Joku oli merkannut pääväylän solmimalla sinertäviä muovisuikaleita puihin. Seurasimme niitä, vaikka olisi tehnytkin mieli kokeilla jokaista risteystä.

Rinteen puolimatkassa oli jotain vanhoja kivimuodostelmia, joita pysähdyin katsomaan. Kun oikein ajatteli ja kuvitteli, pystyi mielessään näkemään vallihautoja tai muurin jäänteitä. Myös puun rangoista oli rinteeseen viritelty aidantapaista, mutta luulen sen olevan lasten leikkien jäänteitä. Mikäpä voisi parempi paikka leikeille ollakkaan!!! Paikka suorastaan kutsuu mitä mystisempiin mielikuvitusleikkeihin.

Polku johti huipulle asti ja yhtyi hiekkatiehen. Tie on valaistu lenkkipolku, joka kiertää Pukinvuorelta Hartusvuoren kautta Särkijärvelle. Tietä pitkin kävelimme huipulla olevalle laavulle. Laavu on vissiin kylän nuorison kokoontumispaikkana suosittu, ainakin seinäkirjoituksista ja sotkun määrästä päätellen. Laavu itsessään oli epäsiisti, mutta siellä mahtuisi ihan mainiosti nukkumaan kolme ihmistä. Laavun edessä oli tulipaikka, puita ei näkynyt. Ehkä juuri siksi oli laavuakin yritetty polttaa.

Laavulta oli upeat näköalat! Koko Jämsän keskustan alue avautui edessämme. Männyt reunustivat kaupunkimaisemaa kehysten lailla. En yleensä pidä kaupunkinäkymistä, mutta tämä näky sykähdytti. Tuntui siltä että olin näkymätön metsän eläjä, joka pystyi vakoilemaan kaupungin humua. Täysin ulkopuolinen ja samalla osa kokonaisuutta. Metsä tuntui turvapaikalta keskellä kaupunkia.

Maisematuokion jälkeen oikaisimme alas jyrkkää polkua pitkin. Alas päästyämme seikkailimme vähemmän tallattuja sivupolkuja pitkin ja löysimme uljaan kielomeren kurottelemassa valoa kohti. Sivummalla oli myös paljon sinivuokkoja, vaikka niiden levinnäisyysalue rajoittuu Kuhmoisten seudulle. Täällä ne silti piilossa kasvavat!

Pukinvuori on todella hieno pikaretkikohde. Keskeltä kaupunkia voi pyrähtää nauttimaan hienosta tunnelmasta ja upeista näköaloista. Aion mennä uudestaan kun kielot kukkivat ja kotkansiivet ovat nousseet täyteen mittaansa. Käyn myös kurjenpolvien aikaan ja syksyn värjätessä lehdet keltaisiksi. Talvella paikka on varmasti loistava lumikenkäilyyn. Mutta nyt, kevään puhkeamisen aikaan, luulen sen olevan parhaimmillaan!

Kartta.