Päivärytmi kuukauden yksinvaelluksella

Kuukausi on pitkä aika olla yksin. Kotona kehittyneet tavat ja hyväksi havaitut systeemit ei välttämättä toimi tuntureilla, eikä ole kyllä tarpeenkaan. Viikon jälkeen alkoi minun reissuni mennä luonnon ja oman itsensä tarkkailun seurauksena seuraavasti:IMG_6877Heräsin aamulla kun ei enää jaksanut nukkua. Pääasiassa nukuin 10-12 tuntia. Joskus 14. Ihan hullua. Nousin ylös joskus kahdeksalta ja joskus vasta yhdeksältä. Sadepäivinä katsoin oviaukosta mikä on meininki ja kömmin takaisin makuupussiin.

IMG_7557 IMG_7244”Vessassa” käynnin jälkeen keitin kuksallisen vettä pikakahviin. Kahvin jäähtyessä (en tykkää tulikuumasta kahvista) kuivasin ohuella Wettexillä teltan ulkopinnat. Kahvin juotuani join kuksallisen monivitamiiniporetta. Sitten kuksa vapautuikin mysliä varten. Mysliksi olin ostanut jotain perus hedelmämysliä, jonka paahdoin kuusenkerkkäsiirapilla vähän kaloririkkaammaksi. Lisäsin mysliin aamuisin välillä maapähkinöitä ja toisinaan kaurahiutaleita. Pari teelusikallista maitojauhetta ja loraus vettä viimeisteli kuitupitoisen aamiaisen. Join myslin syömisen jälkeen kuksasta vettä sen verran, että se huuhtiutui puhtaaksi.

Aamupalan ajan tutkin karttaa. Aina.

IMG_7901Kun ruumis oli ravittu, oli aika pakata kamat kasaan. Pakkasin kaikki kamat kuivapusseihin, joten oli helppo aina heitellä nyssäkät pihalle rinkan viereen odottamaan telttapakettia. Kajkan isossa osiossa oli siis teltta, viiden päivän ruuat, makuupussi ja vaatepussi. Ruokailuhommat ja päiväkirja oli alaosastossa ja kaikki muu sivutaskuissa.

IMG_7627 IMG_7585Kun kaikki oli pakattu, rinkka selkään ja liikenteeseen. Joskus lähdin vasta klo 11-12 liikkeelle, jos aamu oli ollut kovin sumuinen tai sateinen. Annoin teltan kuivua rauhassa päivän kirkastuessa. Ulkoteltan sisäpinnalle kertyi kylminä ja kosteina öinä jonkin verran kosteutta ja sitä ei oikein wettexillä pystynyt kuivaamaan. Annoin luonnon hoitaa homman. Eikä minulla mikään kiire ollut muutenkaan! Sumuisina aamuina oli ihan mielettömän hienoa seurata, kuinka tuntureita ja muita yksityiskohtia alkoi erottua hernerokan hälvetessä. Toisinaan sumu kaikkosi hyvinkin nopeasti, mutta joskus siihen meni monta tuntia.

IMG_7085 IMG_7303En syönyt tiettyyn aikaan. Söin kun tuli nälkä. Ja syönnin ajaksi otin tietysti kengät pois. Riippui hyvin pitkälti maastosta ja kelistä, miten äkkiä lounasaika tuli. Yleensä kuitenkin viimeistään klo 14-15. Lounaspaikaksi yritin valkata paikan, jossa oli vettä, koska lounas oli ainoa pakko-tiskata-ruoka. Lounaiksi olin valmistanut kotona murskatuista nuudeleista, kuivatuista kasviksista, sienistä ja soijarouheesta valmiita pöperöitä, joita tarvitsi vain keittää hetki. Näihin ruokiin lisäsin yleensä kuivaporoa, paahdettua sipulia ja siivutin puukolla parmesaanijuustosta kiehkuroita. Se juusto oli todella luksusta! Suosittelen sydämeni pohjasta!!! Lounaan kiehuessa olin ottanut toiseen trangian kattilaan vettä valmiiksi, että sen sai nostaa kiehumaan samoille tulille heti, kun aloin syömään. Siinä kiehui siis kahvi- ja tiskivesi. Jälkiruuaksi otin kuksallisen kahvia, suklaata tai suklaakeksin/muutaman ja huikat viskiä. Lounasviski oli ihana keksintö. Se oli arjen luksusta, jota harvemmin kotona tulee tehtyä. Lounaan päälle saatoin ottaa pienet nokoset tai ihan vaan tuijottelin tuntureita. Se tiskivesi oli niin kuumaa, että tiskiainetta ei tarvinnut. Tiskiharjana käytin variksenmarjan kasvustoja.

Sitten matka jatkui. Kävelin, kunnes tuli nälkä. Itse asiassa opettelin tunnistamaan itsessäni kohta-muuten-saattaa-tulla-nälkä-piirteet, ja kaivoin välipalaa esiin jo siinä vaiheessa. Minullahan kun ei ollut mukana ketään, kenelle olisin nälkäkiukkua vuodattanut. Välipalaksi otin sekaisin maapähkinöitä ja taatelipohjaista energiapatukkaa (ei sula helteessä niinku suklaiset tekee). Ja vettä, paljon vettä. Näitä välipalahetkiä oli yleensä pari ennen iltaruokaa.

Mahdollista telttapaikkaa aloin katsella, kun aloin olla väsynyt. Yleensä paikka löytyi kuuden ja kahdeksan välillä. Jos halusin ylös tunturin laelle (yleensä halusin), varauduin yöpymiseen täydellä litran vesipullolla. Purojen varsilla ja alhaalla on yleensä yöllä kylmempi ja illalla enmpi pieniä iniseviä ystäviä. Ensin teltta pystyyn, sitten heitin sisään makuualustan täyttymään, purin rinkasta keittimen ja muut tarvittavat. Taiteltavan makuualustan laitoin istuinalustaksi teltan suuaukolle ja aloin keittämään vettä ruokaan. Joka ilta söin BlåBandin retkiaterian. Ja ei mennyt maha sekaisin eikä alkanut tympimään. Itseasiassa loppuajasta ne alkoivat maistumaan niin hyvin, että söin sellaisen välillä myös lounaaksi. Aiemmin en ollut jaksanut syödä sitä kokonaan, mutta nyt pussillinen meni heittämällä napaan. Tais olla energia tarpeeseen!

Ruuan päälle otin magnesiumsitraattia ja allergialääkkeen. Joskus otin yömyssyn, joskus en. Joskus menin suoraan nukkumaan jo klo 21, joskus sinnittelin vielä puolikin tuntia hereillä valokuvaillen tai päiväkirjaa kirjoitellen. Joka ikinen ilta viimeinen asia, mitä ennen nukahtamista tein, oli karttojen tutkiminen. En käyttänyt reissussa ollenkaan kompassia, vaan luin karttaa. Joskus tarkastin gps:llä olinko siellä, missä kuvittelin olevani ja yleensä kyllä olin.

Joka kerta, kun söin, kirjoitin päiväkirjaa. Olin aiemmilla reissuilla kirjoittanut vain iltaisin. Silloin tarinat on jääneet aika tylsiksi ja kuiviksi väsymyksen takia. Nyt pakkasin päiväkirjan ruokien ja keittimen kanssa samaan lokeroon, joten tuli kirjoitettua kaikki fiksut ajatukset ylös!

Karttojen lukemisesta kehkeytyi vieläkin mieluisampi harrastus kuin mitä se oli ollut minulle aiemmin. Rakastan karttoja. Voisin tuijottaa niitä aamusta iltaan. Olen harkinnut kartoilla tapetoimista ihan tosissani.IMG_7822

19 kommenttia artikkeliin ”Päivärytmi kuukauden yksinvaelluksella

  1. Kovin tutulta kuulostaa tuo, mitä kartoista toteat. Kotona luen iltaisin yleensä kirjaa ennen nukkumaan rupeamista, mutta retkillä riittää kartan tutkiminen. Muuta luettavaa en tarvitse. Karttojen tutkiminen on minulle muutenkin terapeuttista: jos on tylsää, niin jo lyhyt tuokio kartan äärellä kohentaa oloa.

    • Niinhän se menee. Mulla oli myös muuta lukemista, mutta loppui jo puolimatkassa. Kartat riitti loppuajaksi vallan mainiosti.

  2. Hieno ja onnistunut retki sinulla! Olet lehmähermot omaava tyttönen! Terveisin Kuohpilasjärvellä tavattu.

  3. Mielenkiintoinen kertomus,kiitos siitä.Itse olen jo useampia vuosia patikoinut yksikseni lapin maisemissa parin viikon reissuja ja löysin jutustasi paljon samoja elementtejä mitä itse koen omilla vaelluksilla.

    • Ennen en oikein tiennyt mikä siinä yksin reissaamisessa viehättää, mutta nyt ymmärrän!

  4. Hieno homma kun lähdit moiseen. Tuollasten ihmisten kanssa toivois joskus polkujen risteevän:)

    • Lähtisin uudestaan vaikka heti! Luonnossa viihtyvillä on aina jotain yhteistä. Ehkä jossain polulla törmätään!

  5. Hieno teksti ja teki varmasti niiiiin hyvää elää omassa rytmissään. Oon vähän kade! 🙂

    • Se oman rytmin löytyminen oli kyllä ihan huippua! Etenkin kun on lapsia ja koiria kotona. Oli luksusta huolehtia kerrankin vain omista tarpeista!!!

  6. Hei! Kuulostaapa mahtavalta reissulta! Odotan mielenkiinnolla lisäpostauksia ja -tietoja matkasta. Oma vaelluskuume nousi välittömästi!

    • Vaelluskuumeeseen ei kyllä mikään muu auta kun rinkan pakkaaminen…

  7. Ensinnäkin, tervetuloa takaisin (onneksi tai valitettavasti). Reissu oli ilmeisen onnistunut.

    Tärkeintähän on tehdä omaa juttuaan (jos se on jutun juju), mutta ollaan me ihmiset erilaisia! ”Sinnitellä” hereillä puolikymmeneen? Itse en osannut käydä viime reissulla nukkumaan ennen yhtätoista vaikka kävelin 10-12 tuntia päivässä. Silloinkin olisin voinut vielä puuhata jotain (Vaikka lukea karttaa!), mutta piti yrittää nukkua, jotta saan päivänvalon hyöydynnettyä. Aamulla kun kello herätti 07:00 tai 08:00 laitoin sen pois ja nukuin vielä tunnin päälle. Jos annan mennä ”vapaalla”, kävisin kai nukkumaan näitä aikoja (näyttää kello olevan 01:12) ja heräilisin joskus puolenpäivän aikoihin. Keskikesällä voisin valvoa sen verran pidempään, että nauttisin auringonnoususta ennen nukkumaan käymistä… 😀

    • Onneksi ihmisiä on monenlaisia, sehän tekee elämästä vaan mukavampaa. Itse ainakin tykkään seurata esimerkiksi yökukkujien valokuvaustouhuja, koska aika harvoin itse näen mitään yöllä tapahtuvaa. Ja muutenkin erilaisia reissuja! Minä en olisi mitenkään jaksanut pitkiä kilometrimatkoja per päivä, koska rinkka oli niin painava. Mutta kunnioitusta herättää lukea vaelluksista, joissa mennään eikä meinata. Itsellä reissun tavoitteet oli ihan muut ja henkisellä tasolla sain tuplasti sen, mitä osasin odottaa. Täällä läppärin takana istuu nyt melkoinen zen :).
      Reissu oli sen verran onnistunut, että alan jo miettimään seuraavaa. Rinkkaa täytyy ensin keventää reilusti, että saan käveltyä enemmän. Mietin jopa vaihtoehtoa, että opetteleisin nukkumaan vain yhdellä makuualustalla kahden sijaan…
      Pahasti kyllä koukutti pitkä vaellus yksin. Pää ensin tyhjeni ja sitten se alkoi opettamaan mikä on tärkeää ja mikä ei. Tätä olisi saatava säännöllisesti! Joka syksyiseen kahden viikon + matkapäivät-yksinvaellukseen heltisi heti lupa kotoa, pidempiin täytyy ehkä vähän pehmitellä ;).

      • Samaa mieltä, onneksi meitä on monenlaisia. Ja kun ihmisiä ja ”tavoitteita” on erilaisia, niin luonnollisesti varustus, päivämatkat, jne. eroavat myös. Pääasia on, että varustus tukee tavoitetta, koska ne on vaan välineitä. Itsellä oli edellisellä reissulla mahdollisimman kevyt varustus, jotta pystyin kulkemana pitkiä matkoja, mutta en usko, että ihan heti päädyn samana kokoonpanoon uudestaan, vaikka kamat olivatkin keveitä, en tykännyt kaikista niistä.

        Pari viikkoa joka syksy kuulostaa hienolta. Ilmeisesti myös kotipuolessa huomattiin vaelluksen positiivinen vaikutus. 🙂 En ole tehnyt koskaan pitkää yksinvaellusta (itseasiassa edellinen viisipäiväinen on pisin tähän saakka), mutta ainakin porukassa vaeltaessa se pari viikkoa rupeaa olemaan sellainen rajapyykki, että sen ja neljän viikon välillä ei ole mielestäni isoa eroa. Ehkä yksin kulkiessa henkisellä puolella eroa vielä syntyy? Mutta onhan pari viikkoa jo ainakin kohtuullinen vuotuinen ensiapu, vaikkapa seuraavia pyöreitä vuosia odotellessa. 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s